Kolumni, Profile 2.09

(This column piece is in Finnish, but the main point is to set the ‘learning through games’ discourse in context, and challenge it by approaching games and play as an end in themselves, as autotelic phenomena.)

Kolumni: “Oppia Peleistä” (julkaistu: Profiili, 2/2009, s. 26-27)

Pelit ovat näinä päivinä näkyvästi otsikoissa: toisaalta hehkutetaan peliteollisuuden saavutuksia ja pelimyyntilukuja, jotka tuntuvat uhmaavan taantumankin vaikutuksia. Toisaalta pelit helposti nousevat otsikoihin myös silloin kun haetaan syitä nuorison henkiseen pahoinvointiin tai fyysisen kunnon rappioon. Harvemmin pysähdytään pohtimaan, mitä pelaaminen itse asiassa nykyihmiselle merkitsee. Mitä pelatessa oppii?

Vaikka pelien sanotaan usein ajankäytön alueella kilpailevan koulutöiden tai työtehtävien kanssa, ovat pelit itse asiassa oppimisen luonteva liittolainen. Peli on ytimeltään haaste ja pelin pelaaminen on oppimista ymmärtämään ja hallitsemaan tätä haastetta. Ilman tätä oppimishaastetta ja siihen liittyvää yllätyksellisyyttä peli yleensä muuttuu pitkästyttäväksi ja karkottaa pelaajansa.

Pelien monimuotoisuus on hyvä pitää mielessä. Se mikä on totta yhdestä pelistä, ei ole sitä välttämättä toisesta. Julkisuudessa peleihin liittyviä mielikuvia edelleen hallitsee ajatus räiskintäpelejä pelaavista, eristäytyneistä koulupojista. Todellisuudessa tietokonepelaajan keski-ikä on yli 35 vuotta ja hän on yhtä todennäköisesti keski-ikäinen nainen kuin mieskin. On totta että peliteollisuuden näkyvimmät tuotteet usein edelleen kehitetään ja markkinoidaan nuorille pelaajille, joilla on eniten aikaa käytettävissä peleihin. Internetin kautta erilaisten ilmaispelien ja verkkopelien pelaaminen on kuitenkin kasvanut räjähdysmäisesti, ja näiden pelien parissa viihtyvät myös vanhemmat ja ikääntyneetkin ihmiset.

Monet pelien kehittämistä taidoista liittyvät perustaviin, maailmassa selviämisessä tarvittaviin taitoihin. Onkin pohdittu että pelien ja leikkien kehitykselle on omat, evoluutioon perustuvat syynsä. Yllättävissä tilanteissa tarvitaan nopeaa ja luovaa reagointikykyä, ja tällaista joustavuutta, strategista silmää ja kykyä ongelmanratkaisuun pelit ennen kaikkea kehittävät. Monet pelit muistuttavat taistelu- tai metsästystilanteita ja niissä ihminen saa heittäytyä saalistusvaistojensa vietäväksi. Toiset pelit puolestaan vetoavat hoivaviettiin ja tarjoavat vuorovaikutteista draamaa simuloitujen pienoisolentojen elämästä. Pelit pystyvätkin motivoimaan pelaajiaan siihen pisteeseen, että niitä on syytetty jopa riippuvuuden aiheuttamisesta.

Pelejä ja vuorovaikutteisia simulaatioita on käytetty pitkään erilaisten monimutkaisten asioiden opiskelussa. Esimerkiksi sotilasoperaatioiden strategioita on harjoiteltu sotapelien avulla jo ainakin 1700-luvulta lähtien. Voipa olla että shakin kaltaiset lautapelit ovat saaneet alkunsakin metsästäjien ja soturien kehittelemistä sotaleikeistä. Nykyään liikkeenjohdon strategioihin tai vaikkapa pörssikaupankäyntiin liittyviä asioita on syytä harjoitella pelillisesti, ennen todelliseen vastuutilanteeseen astumista. Puhumattakaan ennen liikennelentokoneen ohjaimiin tarttumista. Myös koululaitoksen, yliopistojen ja monien työyhteisöjen piirissä on kiinnostuttu pelien tarjoamista mahdollisuuksista.

Kaikki peleissä ja leikeissä ei ole kuitenkaan hyötyajattelulla selitettävissä. Aidoimmillaan peli muistuttaakin meitä siitä vapaudesta ja elämänilosta, joka on helposti kaiken kiireen keskellä vaarassa unohtua. Vasta leikkiessämme olemme aidoimmin ja täydellisimmin inhimillisiä.