#Tampere3: suuri lupaus, turhia sääntöjä

Tampere3-työnimellä valmisteltu kolmen tamperelaisen korkeakoulun fuusio on lähestymässä uutta vaihetta: 20.4.2017 on tarkoitus pitää uuden yliopistosäätiön perustamisen allekirjoitustilaisuus Tampereella. Yhdistyminen on historiallinen ja osaltaan näyttää suuntaa korkeakoulukentän kehitykselle laajemminkin. Maanantaina 10.4. säätiön perustamiskirjaa ja sääntöluonnokseen tehtyjä muutoksia käsitellään Tampereen kaupunginhallituksen kokouksessa, missä yhteydessä hyväksyttäväksi tarkoitetut asiakirjat ovat tulleet ensimmäistä kertaa julkisesti saataville. Näitä, lopullisiksi tarkoitettuja versioita on nyt siis vasta mahdollista tarkastella, kommentoida ja käydä niistä julkista keskustelua. Esitetyssä muodossaan säätiön säännöissä on valitettavasti useita ongelmia. Aluksi hieman taustaa.

Tampere3-fuusioprosessissa on ollut monia vaiheita, kuten tällaisissa laajoissa ja monimutkaisissa hankkeissa usein on. Olen itse seurannut hankkeen etenemistä keväästä 2016 lähtien tiiviisti OKM:n asettaman Tampere3-ohjausryhmän jäsenenä. Ohjausryhmään on ollut nimettynä jäseniksi ministeriön asiantuntijoita, kolmen korkeakoulujen rehtorit, sekä yliopistoyhteisön ja hankeorganisaation edustajia. Itse toin työryhmään tieteellistä työtä johtavan professorikunnan sekä laajemmin yliopistojen henkilöstön näkökantoja. Kevään ja kesän aikana uudelle yliopistolle sekä sen ja ammattikorkeakoulun muodostamalle konsernille hahmoteltiin kunnianhimoinen visio monialaisena ja poikkitieteisenä, uusia uria aukovana korkeakouluna, missä tehdään tiedettä joka ammentaa käytännöistä, ja missä innovoidaan ympäröivän yhteiskunnan ja tutkimuksen vuoropuheluun perustuvaa, uudenlaista opetusta.

Syksyllä hanke ajautui kuitenkin vaikeuksiin ja marraskuussa 2016 uutisoitiin laajalti, että TTY-säätiön hallitus oli osaltaan päättänyt keskeyttää Tampere3-korkeakoulufuusion valmistelun. OKM:n Tampere3-ohjausryhmän viimeiseksi kokoukseksi jäi 14.10. pidetty kokous, missä vaiheessa esillä oli vielä näkemys, että säätiön perustaminen tapahtuisi joulukuun alussa, ja yliopistokonserni aloittaisi 1.1.2018. Erityisesti TTY:n johto peräänkuulutti yliopistoyhteisöiltä yhteistä näkemystä ”strategisesta johtamisjärjestelmästä”, realistisempaa aikataulua, sekä valtiolta lisärahaa niin siirtymävaiheen kustannuksiin kuin uuden yliopiston pääomittamiseen.

OKM:n, kolmen korkeakoulun hallitusten, niiden taustayhteisöjen ja Tampere3-säätiön perustajiksi sitoutuneiden lukuisten osapuolten (mm. Tampereen kaupunki ja Teknologiateollisuus ry.) väliset keskustelut, missä Tampere3-prosessi saatiin jälleen käynnistymään ovat ilmeisesti olleet monipolviset, mutta näistä vaiheista ei ole juurikaan tiedotettu, eikä OKM:n Tampere3-ohjausryhmää ole enää kutsuttu kertaakaan koolle. Opiskelijalehti Aviisi julkaisi 30.3. laajan artikkelin, missä hankkeen nykytilannetta ensimmäistä kertaa yksityiskohtaisemmin saatiin avattua (ks. http://www.aviisi.fi/2017/03/tampere-3-kulkee-kohti-maalia-erimielisyydet-haudattu-vahin-aanin/). Hankeen aikataulu näissä neuvotteluissa määriteltiin uudelleen siten että uuden yliopiston käynnistys olisi 2019 alusta, ja lisärahaakin oli luvassa – tosin tavoitellun 50 miljoonan sijaan siirtymävaiheeseen on ilmeisesti nyt luvattu 22 miljoonan euron rahoitus. Keskeinen kannustin neuvottelujen ripeään jatkamiseen vuoden vaihteen jälkeen lienee ollutkin raha: OKM:n ja tamperelaisten korkeakoulujen välisiin tulossopimuksiin on kirjattu lisärahoitus ehdollisena. Jos hankekokonaisuus ei etene sovitusti, ministeriö poistaa fuusion toteuttamiseen luvatun lisärahoituksen.

Yliopistoyhteisö on viime kuukaudet ollut odottavalla kannalla ja toivonut neuvottelujen johtavan viisaaseen lopputulemaan. Se, että säätiön perustamiseen ja Tampere3-yliopiston toteuttamiseen on nyt päädytty, on erittäin tervetullut uutinen, ja seuraavissa vaiheissa mahdollistaa katseen siirtämisen entistä selkeämmin itse tekemiseen; niin tutkimuksen, opetuksen kuin yhteisten tukipalvelujenkin valmistelun alueella henki on ymmärtääkseni ollutkin hyvä ja rakentava. Suurimpia kysymysmerkkejä on liittynyt siihen, millaista yliopistoa hallinnollisesti, tieteen autonomian ja eri tieteenalojen asiantuntemuksen kuulemisen näkökulmasta ollaan tekemässä.

Suomen perustuslaki takaa yliopistoille itsehallinnon, ja yliopistolaki täsmentää puitteet tälle yliopistojen itsehallinnolle, sekä vahvistaa niissä vallitsevan tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapauden. Nyt julki tulleet yliopistosäätiön säännöt vahvistavat yleisellä tasolla sitoutumisen näihin perusperiaatteisiin. Sääntöluonnoksessa on kuitenkin myös useita yksityiskohtia, jotka vaativat julkista keskustelua, ja mieluiten pikaisia korjauksia ennen säätiön perustamista. (Sääntöluonnos on saatavilla Tampereen kaupunginvaltuuston sivuilta: http://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_1042017/Saatioyliopiston_perustamiskirjan_ja_saa(17266) .)

Ensimmäinen tällainen ongelmakohta on §10 kirjaus, missä rehtori tai hänen määräämänsä toimii yliopiston monijäsenisen toimielimen (konsistorin) puheenjohtajana. Tämä sotii yliopiston itsehallintoa vastaan, ja tämä maininta tuleekin poistaa säätiön säännöistä. Myös asiassa konsultoidut perustuslakiasiantuntijat ovat todenneet, että konsistorin puheenjohtajana ei voi toimia sen ulkopuolinen henkilö. Kyse on periaatteellisesti tärkeästä asiasta: monijäseninen toimielin on se foorumi, mihin jäsenet valitaan lain mukaan kolmikannalla, eli siellä ovat edustettuna yliopiston professorit, muu henkilöstö ja opiskelijat – se on paikka missä kuuluu tiedeyhteisön oma ääni. Konsistori on hallituksen valitsemalle rehtorille keskeinen keskustelupartneri, mutta koska konsistori valitsee hallituksen, joka puolestaan nimittää rehtorin, ei rehtori voi siitäkään syystä toimia yliopistoyhteisöä edustavan konsistorin puheenjohtajana. (Edit: OKM toimitti allekirjoitustilaisuuteen kutsutuille 5.4.  päivätyn version säätiön sääntöluonnoksesta, missä tämä kohta olikin jo muutettu muotoon “Konsistorin puheenjohtajasta määrätään yliopiston johtosäännössä.” – Erittäin järkevä ja tervetullut korjaus!)

Toinen ongelmallinen kohta on §16 siirtymäsäännösten kirjaus, missä säätiön ensimmäisen hallituksen nimittävät nykyisten korkeakoulujen hallitukset, nimityskomitean esityksestä, siten että käytännön nimitysvalta on siirretty yliopiston ja tiedeyhteisön ulkopuolelle. Kuudesta nimityskomitean jäsenestä kolme olisi säätiön perustajien esittämiä henkilöitä, kolme yliopistoyhteisön, ja komitean puheenjohtajana mahdollisessa äänestystilanteessa ratkaisevassa roolissa toimisi perustajien, eli ulkopuolisten asettama jäsen. Tämä siirtäisi uuden yliopiston perustamisen ja sen linjausten muodostamisen kannalta strategisesti tärkeässä vaiheessa vallan pois yliopistojen ja tiedeyhteisön piiristä. Tämä kohta on tärkeä korjata yliopistolain mukaiseksi.

Kolmantena kohtana heti alussa, §2 säätiön tarkoituksen muotoiluun on tehty edellissyksyn sääntöluonnoksista poikkeava lisäys, missä uuden säätiöyliopiston toiminta esitetään perustuvaksi ”Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston tutkimukseen ja opetukseen, muun muassa korkeatasoiseen lääketieteeseen, taloustieteeseen, tekniikkaan ja yhteiskuntatieteisiin sekä näistä johdettaviin uudenlaisiin tutkimuksen ja opetuksen yhdistelmiin”. Tämä kirjaus on tarpeeton, koska se ei aidosti kata kaikkia niitä monia vahvoja tieteenaloja, joita näissä yliopistoissa (erityisesti Tampereen yliopistossa) harjoitetaan. Se on myös omiaan luomaan vaikutelman, että tässä pyritään määrittelemään uudelle yliopistolle profiilia ja painoaloja tavalla, joka kuuluu yliopiston oman päätäntävallan ja tieteen autonomian piiriin. Kohtaa voidaan halutessa jatkossa lukea siten, että säännöissä halutaan erikseen sulkea pois esimerkiksi humanististen tieteenalojen, tai kasvatustieteiden kaltaisten yhteiskunnan ja kulttuurimme kannalta olennaiset alat uuden monialayliopiston tulevaisuuden profiilista. Tämä olisi uutta yliopistoa ja sen monitieteistä potentiaalia merkittävästi kaventava ja heikentävä linjaus.

On erittäin harmillista, että yliopistoyhteisö ei ole voinut avoimesti osallistua säätiön lähtökohdista ja säännöistä käytävään keskusteluun. Lisäksi voi vain arvailla niitä tarkoitusperiä, miksi taustavalmisteluissa on päädytty esittämään säätiön sääntöihin sellaisia kirjauksia, mitä niihin ei yliopistolain ja tieteen autonomian mukaan kuulu. Aviisin yllä mainitussa haastattelussahan yliopistojen rehtorit korostivat, että uuden korkeakoulusäätiön säännöt ovat perustajien ja ministeriön välinen asia, joihin he eivät halua ottaa kantaa. Perustuslakiasiantuntijoiden kantaan nojaten Tampereen yliopiston puolelta myös korostetaan, että ristiriitatilanteissa yliopiston johtosääntö ylittää säätiön säännöt. Yliopiston toimintaan pitäisikin tehdä yksityiskohtaisempia linjauksia vain johtosäännössä, joka on valmisteltu yliopistolain ja yliopiston autonomian mukaisessa järjestyksessä. Kaikki edellä mainitut ongelmalliset yksityiskohdat ovatkin säätiön säännöissä täysin turhia lisäyksiä.

Nyt sääntöihin tutustuttuani oma henkilökohtainen kantani on, että parasta olisi korjata säätiön säännöistä nämä muutamat kauneusvirheet, ja perustaa vahva uusi tiede- ja opetusyliopisto sellaisille lähtökohdille, missä ei heti alkumetreillä ole pahoja valuvikoja. Asiantuntijat pystyvät epäilemättä jäljellä olevat muutamat ongelmakohdat korjaamaan tarvittaessa hyvin nopeasti, jos vain riittävää tahtoa perustajien ja ministeriön keskuudesta löytyy. Seuraavassa vaiheessa tämä keskustelu tulee käytäväksi ennen kaikkea Tampereen kaupunginhallituksessa, missä toivottavasti tehdään sellaisia päätöksiä, jotka kestävät tulevaisuudessa tehtävät kriittiset tarkastelut. Tarkennusten ja sääntöjen korjausten jälkeen uuden yliopiston rakennustyössä on mahdollista edetä selkeissä, yliopistolain takaamissa puitteissa. Kyse on mitä suurimmassa määrin luottamuksen synnyttämisestä kolmen erilaisen, eri tieteenaloja ja johtamiskulttuureja edustavan korkeakoulun yhdistyessä. Nyt nämä muutamat kyseenalaiset kirjaukset täysin turhaan uhkaavat nostaa kysymysmerkkejä hankkeen ja yliopiston tulevan menestyksen ylle.

(Edit: Tampereen kaupunginhallituksen asian käsittelystä ja siellä tehdystä ponsi-kirjauksesta kirjoittaa Jaakko Mustakallio täällä: http://jaakkomustakallio.fi/tampere-3-etenee-parempaan-suuntaan/)

Tietokone, henk.koht. (On personal computers)

lenovo-x1-yoga-feature-3
Yoga X1 (photo © by Lenovo)

[Note in Finnish about the use and evolution of personal computers] Henkilökohtaiset tietokoneet ovat verrattain nuori ilmiö, ja ajatus yhden ihmisen käyttöön suunnitellusta ja hankitusta tietokoneesta olisi ollut vielä 1950- ja 60-luvuilla lähes käsittämätön. Tietotekniikan hinta on kuitenkin alentunut, ja samalla ajatus tietokoneesta on ihmiskeskeistynyt. Kalliit tieteelliset ja taloushallinnon laskimet ovat mukautuneet ja mukautettu ihmisten mitä moninaisimpien tarpeiden palvelukseen. Tietokone tallentaa ja arkistoi tekstiä ja dataa, hallitsee digitaalisia kalentereita, mutta myös taipuu tuottamaan ja toistamaan musiikkia, kuvia ja mallintamaan vuorovaikutteisia virtuaalisia tiloja. Yhdistyneenä tietoverkkoihin, tietokoneet ovat monikanavaisia ja monimuotoisia viestimiä, itseilmaisun ja sosiaalisen järjestäytymisen välineitä, arkisen elämän, viihteen ja taiteen näyttämöitä.

Apple_I_Computer
Apple I (photo by By Ed Uthman – originally posted to Flickr as Apple I Computer, CC BY-SA 2.0)

Kun 80-luvulla aloittelin silloisten kotitietokoneiden parissa tietokoneharrastusta, mahdollisuudet olivat avoinna tietotekniikan kehityksen osalta moneen suuntaan. Erilaisia kokeiluja, tuotekategorioita ja digitaalisten sisältöjen lajityyppejä kehiteltiin aktiivisesti. 1990- ja 2000-lukujen aikana tuntui ajoittain siltä, että merkittävät innovaatiot olivat jo takanapäin, ja mielenkiinto rajoittui lähinnä siihen, milloin 286:n jälkeen tulee 386 ja 486, ja mikä Windows 3.1:sta seuraavan käyttöjärjestelmäversion nimeksi tulee.

Mobiililaitteet, ympäristöön sulautuva ja kaikkialla läsnäoleva tietotekniikka on muuttanut tätä perustilannetta niin, että nyt 2010-luvun lopulla tieto- ja viestintätekninen tulevaisuus vaikuttaa jälleen kiehtovalta. Samalla globaalit ongelmat ovat kuitenkin myös nousseet sellaiseen mittaan ja tietoisuuteen, että tietotekniikka itsessään vaikuttaa jossain määrin triviaalilta ja marginaaliseltakin aihepiiriltä. Sosiaalisen median kautta tapahtuva yhteiskunnallisen vastakkainasettelun kasvu ja julkisen keskustelun kriisi kuitenkin osaltaan todistavat myös siitä, kuinka merkittävällä tavalla viestinnän ja vuorovaikutuksen järjestämisen tekniikoillamme on syvällistä vaikutusta arkielämän ja yhteiskunnan kehitykseen.

OLPC: Kannettava tietokone jokaiselle lapselle -järjestön esituotantomalli (photo by “Fuse-Project”; OLPC-Wiki: “Walter”)

Koneiden kanssa keskustelu on myös vuoropuhelua oman, teknologisesti sävyttyneen ja rakentuneen minuutemme kanssa. Mikään laite mitä käytämme tänään, ei ole tietääkseni saapunut ulkoavaruudesta keskuuteemme, vaan kyse on ihmisenä olemisen laajennuksista, joita olemme itse kehitelleet ja joihin olemme syystä tai toisesta ripustautuneet. Kierros kodinkonemyymälässä tai autokaupassa jättää itselleni usein saman, hieman kummastuneen ja kunnioittavan tunnelman kuin esimerkiksi käynti kansatieteellisessä museossa, loputtoman monimuotoisesti kirjailtujen päähineiden tai toisistaan eri tavoin eroavien rukinlapojen keskellä. Ecce homo. Totuus löytyy uusimmasta automaattivaihteistosta.

Tänä vuonna ihmisillä jotka uhraavat aikaansa ja vaivojaan henkilökohtaisten tietokoneiden kehittämiseen, vaikuttaa olevan käsillä useita perustavia erimielisyyksiä ja vaihtoehtoisia kehityssuuntia sille, mitä tietokoneen tulisi meille olla ja merkitä. Osin kyse on henkilökohtaisen tietokoneen jäämisestä kehityksen sivuraiteelle: tietokoneiden pohdiskelua paljon suurempi osa energiastamme menee siihen kun yritämme taivuttaa käyttäytymistämme sellaiseen muotoon että Facebookin, Googlen tai Applen kaltaisten yritysten palveluihinsa kehittämät algoritmit paljastaisivat meille maailmasta ne kasvot joista olemme kiinnostuneita, ja samalla kuvastaisivat meitä itseämme toisille ihmisille siten kuin meistä hyvältä tuntuu. Tai siihen kun valitsemme uutta älypuhelinmallia ja siihen päivittäisen elämän kannalta olennaista valikoimaa mobiilisovelluksia.

Osa kehittäjistä pyrkii sekoittamaan tietokoneen ja mobiililaitteen välistä rajaa: hybridilaitteet kukoistavat. Osa pyrkii pitämään esimerkiksi kosketusnäyttöihin, hahmontunnistukseen ja puheohjaukseen liittyvät kehityskulut poissa henkilökohtaisten tietokoneiden rajoja ja olemusta hämärtämästä. Osa yrittää tehdä tietokoneesta mahdollisimman ohuen ja kevyesti kaikkialle mukana kulkevan, vaivattomasti auki sujahtavan ja päiväkausia yhdellä latauksella toimivan. Toisille henkilökohtainen tietokone on vain tietynlainen pääte pilvipalveluissa raksuttaviin toiminnallisuuksiin ja dataan – tietokone voi kulkea taskussa, ja sen käyttöliittymä korvassa. Yhdelle kehittäjäryhmälle puolestaan henkilökohtaisen tietokoneen tehokkuus on kaikki kaikessa, ja tavoitteena on pakata virtuaalitodellisuuden edellyttämää suorituskykyä myös kannettavan tietokoneen kehysten sisään, ja varustaa se liitännällä silmikkonäyttöön. Suuri joukko kehittäjiä ja valmistajia pyrkii tuomaan henkilökohtaisen tietokoneen hintaa niin alas, että se olisi kilpailukykyinen jopa edullisempien älypuhelintenkin kanssa, vaikka silläkin riskillä että pitkälle tingitty laite ei enää selviäisi vähääkään haastavammista tehtävistä tökkimättä. Toisiin pyrkimyksiin liittyy muotoilu, missä kestävyys ja käytännöllisyys ovat keskeisintä, toisissa puolestaan henkilökohtaista tietokonetta pyritään kehittämään paitsi elektroniikan, myös värien, viimeistelyn ja hienomekaanisen insinöörityön alueella niin sofistikoituneeksi ja yksilölliseksi kokonaisuudeksi kuin mahdollista.

Leonardos-Laptop
Ben Shneiderman, Leonardo’s Laptop (2002) – sikäli kun tiedän, ei ole juurikaan tehty “cultural laptop studies”-tutkimusta sillä kriittis-analyyttisellä tutkimusotteella kuin Paul du Gay ym. “Story of Sony Walkman” -kirjassaan (1996)  – Schneiderman keskittyy ‘universal usability’-teemaan.

Hyötyrationaalinen tarve on vain yksi ulottuvuus ihmisen suhteessa teknologiaansa. Tosin, jos omat tähänhetkiset tarpeeni jos ottaa esimerkiksi, ollaan näissäkin nopeasti yhteensovittamattomien ristiriitojen viidakossa. Pitkät työpäivät, pienet näytöt, pieni teksti ja helposti väsyvät silmät ovat yhdistelmä, mihin parhaiten vastaisi laite, missä näyttö on vähintään 40-50-tuumainen, ja sitä katsottaisiin ainakin puolentoista, parin metrin etäisyydeltä. Toisaalta liikkuvassa työssä mukana kannettavan laitteen olisi tärkeää olla mahdollisimman kompakti, kevyt ja toisaalta siinä pitäisi olla akku jonka varassa kymmentuntinenkin työrupeama sujuu tarvittaessa ilman yhteyttä seinäpistokkeeseen. Niin kauan kuin nämä laitteet eivät osaa vielä lukea ajatuksia, mahdollisimman monipuoliset mahdollisuudet itseilmaisuun ja vuorovaikutukseen erilaisten sisältöjen luomisessa olisivat tärkeitä: mahdollisuus paitsi kirjoittaa ergonomialtaan korkealuokkaisella mekaanisella näppäimistöllä (siksikin koska sanelu ei vielä täysin luotettavasti toimi), piirtää ja värittää, maalata ja valokuvata, myös tallentaa hyvälaatuista videota ja ääntä suoraan laitteesta, esimerkiksi videoitujen luentojen ja neuvottelujen tarpeisiin. Pelien, virtuaalimaailmojen, multimedian, analyysiohjelmistojen ja erilaisten kehitystyökalujen parissa tehtävä työ puolestaan edellyttäisi laskentatehoa, muistia ja korkearesoluutioisia näyttötiloja, jotka ovat ristiriidassa vaikkapa keveyden ja pitkän akunkeston kanssa. Henkilökohtainen tietokone on siis kameleonttimaisena, digiaikakauden “kaiken teknologian” leikkauspisteenä ja pullonkaulana sikäli epäkiitollisessa asemassa, että oli se mitä tahansa, se aina sulkee pois jotain muuta, mitä henkilökohtainen tietokone myös mielellään saisi olla – ainakin joskus, jonakin päivänä ja hetkenä.

Vaikka mainostajat mielellään korostavat pyrkimystä täydellisyyteen ja kaupustelemiensa tuotteiden tinkimättömyyttä mahdollisimman monella osa-alueella, niin kehittäjät kuin useimmat käyttäjät ymmärtävät että henkilökohtainen tietokone on aina jossain määrin epätyydyttävä kompromissi. Sitä leimaa puute ja vajavaisuus – jotain joka usein paljastuu kaikkein kiusallisimmalla hetkellä, kun akku loppuu, teho osoittautuu riittämättömäksi, tai kun riittämättömät ohjauslaitteet ja näytön ominaisuudet tuskastuttavat jännetuppitulehduksen ja päänsäryn piinaamaa käyttäjää. Jotkut yrittävät luopua tietokoneista kokonaan, käyttää jotain muuta tekniikkaa, tai ottaa etäisyyttä kaikkeen tietotekniikkaan. Totuus kuitenkin on, että olemme edelleen lähes jokaisena päivänä myös henkilöitä, joita meidän jokapäiväinen henkilökohtainen tietokoneemme määrittää, rajoittaa, kiusaa ja ajoittain myös palkitsee. Tietokoneen monet mahdollisuudet tuovat esiin omat rajoituksemme – katsot tietokonetta, ja tietokoneestasi katsoo takaisin sinä itse.

Porsche-Design-Book-One
Book One (photo © by Porsche Design)

Future of interfaces: AirPods

apple-airpods
Apple AirPods (image © Apple).

I am a regular user of headphones of various kinds, both wired and wireless, closed and open, with noise cancellation, and without. The latest piece of this technology I invested in are the “AirPods” by Apple.

Externally, these things are almost comically similar to the standard “EarPods” they provide with, or as the upgrade option for their mobile devices. The classic white Apple design is there, just the cord has been cut, leaving the connector stems protruding from the user ears, like small antennas (which they probably also indeed are, as well as directional microphone arms).

There are wireless headphone-microphone sets that have slightly better sound quality (even if AirPods are perfectly decent as wireless earbuds), or even more neutral design. What is here interesting in one part is the “seamless” user experience which Apple has invested in – and the “artificial intelligence” Siri assistant which is another key part of the AirPod concept.

The user experience of AirPods is superior to any other headphones I have tested, which is related to the way the small and light AirPods immediatelly connect with the Apple iPhones, detect when they are placed into the ear, or or not, and work hours on one charge – and quickly recharge after a short session inside their stylishly designed, smart battery case. These things “just work”, in the spirit of original Apple philosophy. In order to achieve this, Apple has managed to create a seamless combination of tiny sensors, battery technology, and a dedicated “W1 chip” which manages the wireless functionalities of AirPods.

The integration with Siri assistant is the other key part of AirPod concept, and the one that probably divides user’s views more than any other feature. A double tap to the side of an AirPod activates Siri, which can indeed understand short commands in multiple languages, and respond to them, carrying out even simple conversations with the user. Talking to an invisible assistant is not, however, part of today’s mobile user cultures – even if Spike Jonze’s film “Her” (2013) shows that the idea is certainly floating around today. Still, mobile devices are often used while on the move, in public places, in buses, trains or in airplanes, and it is just not feasible nor socially acceptable that people carry out constant conversations with their invisible assistants in this kind of environments – not yet today, at least.

Regardless of this, Apple AirPods are actually to a certain degree designed to rely on such constant conversations, which both makes them futuristic and ambitious, but also a rather controversial piece of design and engineering. Most notably, there are no physical buttons or other ways for adjusting volume in these headphones: you just double tap to the side of AirPods, and verbally tell Siri to turn the volume up, or down. This mostly works just fine, Siri does the j0b, but a small touch control gesture would be just so much more user friendly.

There is something engaging in testing Siri with the AirPods, nevertheless. I did find myself walking around the neighborhood, talking to the air, and testing what Siri can do. There are already dozens of commands and actions that can be activated with the help of AirPods and Siri (there is no official listing, but examples are given in lists like this one: https://www.cnet.com/how-to/the-complete-list-of-siri-commands/). The abilities of Siri still fall short in many areas, it did not completely understand Finnish I used in my testing, and the integration of third party apps is often limited, which is a real bottleneck, as these apps are what most of us are using our mobile devices for, most of the time. Actually, Google and the assistant they have in Android is better than Siri in many areas relevant for daily life (maps, traffic information, for example), but the user experience of their assistant is not yet as seamless or integrated whole as that of Apple’s Siri is.

All this considered, using AirPods is certainly another step into the general developmental direction where pervasive computing, AI, conversational interfaces and augmented reality are taking us, in good or bad. Well worth checking out, at least – for more in Apple’s own pages, see: http://www.apple.com/airpods/.

Pokémon GO Plus: The challenge of casual pervasive gaming?

Pokémon GO Plus package contents.
Pokémon GO Plus package contents.

Our research projects have explored the directions of pervasive gaming and more general ludification trends in culture and society. One of the success stories of last year was Pokémon GO, the location-based mobile game by Niantic (a Google spin-off) and Pokémon Company. When winter came, the player numbers dropped: at least in Finnish winter is became practically impossible to play a smartphone outdoors game in below-freezing temperatures. Considering that, I have been interested in trying the Pokémon GO Plus accessory – it is a small bluetooth device with one button that you can wear, so that constant handling of smartphone is no longer needed.

Pokémon GO Plus notifications via iPhone in Pebble Time 2 smartwatch.
Pokémon GO Plus notifications via iPhone in Pebble Time 2 smartwatch.

Based on a couple of hours quick testing, this kind of add-on certainly has certain potential. It reduces (an already rather simple) game into its most basic elements: the buzz and colourful led signals when there is a familiar (green) or new (yellow) Pokémon creature nearby, ready for catching. Pressing the button will automatically try to capture the virtual critter: easy ones usually register as “captured” in a few seconds (rainbow-style multi-coloured led signal), more challenging ones might “flee” (red light). When one arrives next to a Pokéstop, there will be a blue light & buzz signal, and with a press of button one can quickly interact with the stop, and get all available items registered into ones inventory. This is actually much more convenient than the usual routine of clicking and swiping at stops, Pokémons and balls. When the “Plus” is active, the game app itself also keeps running in the background, registering walking distances also when the phone is locked. This is how the game should function in the first place, of course. It seems that it is also much easier to capture Pokémons with the “Plus” than without it (how fair this is to other gamers, is a subject of discussion, too).

Pokémon GO Plus notifications on iPhone 6 Plus screen.
Pokémon GO Plus notifications on iPhone 6 Plus screen.

The larger question that remains is, what “casual pervasive gaming” will become, in the long run. If this kind of devices show the direction, it might be that a casual, always-on game will be more like a “zero player game”: an automated simulated of gaming, where game server and game client keep on making steady progress in the game, while the human player is free to concentrate on other things. Maybe it is enough just to check the game progress at the end of the day, getting some kind of summary of what the automated, “surrogate player” had experienced, during the day?

Playing Pokémon GO with the “Plus” add-on is not quite there, though. There were moments today when the device was buzzing every few second, asking for its button to be pressed. I quickly collected a nice selection of random, low level Pokémon, but I also ran out of Poke Balls in a minute. Maybe the device is made for “Pokémon GO whales”: those players who use real money to buy an endless suppy of poke-balls, and who are happy to have this semi-automatic collecting practice going on, whole day, in order to grind their way towards higher levels?

The strategic element of choice is mostly missing while using the “Plus”. I have no specific knowledge which Pokémon I am trying to capture, and as the game is configured to use only the basic sort of Poke Ball automatically, any “Great”, or “Ultra” balls, for example, are not used, which means that any more challenging, high-level Pokémon will most likely be missed and flee. At the same time, the occasionall buzz of the device taps evokes the “play frame” of Pokémon GO – which relates to the “playful mindset” that we also have been researching – so it is easier to keep on having a contact with a pervasive gaming reality, while mostly concentrating on mundane, everyday things, like doing grocery shopping. Some of us are better at multitasking, but experiments like Pokémon GO Plus provide us with a better understanding on how to scale both the game-related information, as well as the in-game tasks and functionalities, so that they do not seriously interfere with the other daily activities, but rather support them in the manner we see preferable. At least for me, wearing the “Plus” made those winter walking trips a bit more interesting and motivating again today.

Hydroponic chilies, pt. 2

My experiment with the Ikea hydroponics system has now produced a nice selection of small chili seedlings. The next step is moving them from the nursery box into the cultivation kit. Below are some photos: the idea is to completely bury the stone wool “starter plug” (now penetrated by chili roots) into coarse pumice stone pieces, within perforated cultivation pots. After those are placed into the cultivation kit, one just needs to fix the kit with a mix of fertilizer and water in suitable ratio (half capful into 4 liters of water is Ikea’s own Växer recommendated ratio, I did put in a bit more).  Those pots which are not in use should be covered with provided lids, as this prevents algae growth in the kit. The pumice stone gravel absorbs the liquid, providing chili seedlings with both water, nutritients, and access to air. Let’s see how this goes on from this…

Todellisuutemme tulevaisuus? Nuorten filosofiatapahtuma 2017

[Talked in Finnish about the future of “real” and “virtual” in Helsinki today.] Osallistuin alustajana ja panelistina tänään Nuorten filosofiatapahtumaan. Oma esitykseni (ks. runko alla) pyrki virittelemään pohdintaa ja keskustelua siitä, mihin tulevaisuudessa voi mahdollisesti johtaa ne käynnissä olevat kehityskulut, missä “vaikuttavat mutta ei-materiaaliset” todellisuutta rakentavat kehykset ja kerrokset tulevat keskellemme, ja ohjaavat osaa ihmisistä ajattelemaan, aistimaan, tietämään ja toimimaan – mutta suuri osa väestöä toisaalta ei jaa samaa todellisuutta.

Aineettomien ideoiden vaikutus on perustava kaikkien meidän arkisessa elämässä, ja todellisuuden sosiaalinen rakentuminen muovaa jatkuvasti sitä keitä olemme ja miten ymmärrämme maailmamme. Tässä tilaisuudessa pohdinnan kohteena oli erityisesti uudenlaiset, potentiaalisesti keskenään ristiriitaiset, mutta samoihin tiloihin ja tilanteisiin levittäytyvät pelien, informaation ja sosiaalisen vuorovaikutuksen todellisuuskerrokset. Kuinka tasa-arvon, vallan, yksityisyyden, rahan/arvon, työn/vapaa-ajan ja maailman muuttamisen tai “eskapismin” kaltaiset kysymykset muotoillaan kenties uudelleen, kun nämä kehityskulut ottavat tulevina vuosina seuraavat askeleensa. Kuinka niihin on syytä varautua, millaista peli-, informaatio- ja medialukutaitoa täytyy vaalia ja kehittää että pahimmat uhkakuvat eivät toteutuisi? Kiitokset kaikille keskustelukumppaneille, paikalla oli poikkeuksellisen fiksua, kriittisesti ja laajakaarisesti ajattelevaa väkeä!

CFP: GamiFIN conference 2017, ext-dl: 31 January, 2017

CFP GamiFIN Conference 2017
Pori, Finland

http://gamifinconference.com
9th to 10th May 2017

Submissions due on:
EXTENDED DEADLINE 31th January, 2017

Selected contributions will be published in special issue of International journal of Serious Games

+ Open-access online conference proceedings (CEUR-WS)

* GamiFIN 2017 is proud and delighted to announce our confirmed keynote speakers, we do have a great combination of excellence around gamification: Dr. Sylvester Arnab, Reader in Game Science, Coventry University (UK), Dr. Sebastian Deterding, a senior research fellow at the Digital Creativity Labs, University of York (UK) and Dr. Juho Hamari, a Professor of Gamification at UCPori and a leading researcher at the Game Research Lab University of Tampere. Exciting lectures ahead concentrating on e.g. the current state of the art in the field of academic research on gamification, why gamification needs theory and how to transform ordinary tasks into extraordinary experiences. Be sure not to miss these key-talks next May in Pori, Finland!

We are pleased to invite you to GamiFIN conference, on 9th to 10th of May 2017 in Pori, Finland. GamiFIN is a meeting place where researchers, industry and experts present results from their latest work regarding gamification, technology, media and digital culture for the future society.

GamiFIN is a concept made up by University Consortium of Pori. GamiFIN brings together people not only from different fields of academia but also from different sectors such as companies and other institutions. GamiFIN is a great opportunity to present your novel and ground-breaking research results, benefit from the interaction with industry and practitioners and to get new ideas how to utilize gamificational approaches in research as well as in industrial level.

The GamiFIN conference features e.g. the following major themes:

  • Gamification, ludification, playfulness
  • Industry and gamification
  • Gamification of public events such as concerts, sports events etc.
  • Wellbeing and gamification
  • Sustainability, ecological solutions
  • Customer services gamification
  • Funification
  • Gamification of mathematics
  • Gamification of data collection
  • Gamification of research

CONFERENCE PUBLICATIONS

The authors of the selection of the best papers will be invited to publish their work as an article in a special issue of the International Journal of Serious Games.

All the papers accepted to the conference, will be sent for consideration in open-access CEUR Workshop Proceedings. CEUR-WS.org is a recognized ISSN publication series with ISSN 1613-0073. After acceptance, the proceedings will be published as a GamiFIN Conference 2017 volume. (In the Finnish classification of publication forums, CEUR-WS-proceedings are classified as Jufo 1)

SUBMISSION GUIDELINES 

There are two different tracks you can submit your proposals to:

1) academic and 2) industrial

In the academic track, the papers should contain 4 -6 pages, including the list of references. Papers are expected to contribute the field of gamification, based on the different themes of the conference. The contribution has to be original, novel, well written and scientifically ensure the validity of the presented results.

The industrial track serves the participating companies by offering demo sessions where current and on going work can be presented. Contributions concerning development, business cases, marketing, strategy, case studies, best practices and lessons learned etc. are welcomed. In industrial track, please submit 1-page position paper. All academic submissions will be peer-reviewed double blinded. The industrial submissions should include a short biography of the author / presenter, and description of their organization.

Extended deadline for submissions is 31th of January, 2017.