Category: university

Discussing university, its idea and reality

End of year blog note 2022

There have been many nice things in this year, 2022, even though it feels that it has run really fast. Our Centre of Excellence in Game Culture Studies was operating in full speed, featuring great events like the GameBooks, the game studies spring seminar 2022. The mid-point evaluation of the CoE took place after the fourth year, and we prepared for it carefully. The efforts were rewarded, and the Academy of Finland international review panel gave us outstanding marks on the quality, impact and exceptional scope of our operations. We were awarded with funding for the latter CoE period with glowing marks.

Another big reason for party was that 2022 was also the 20th Anniversary of our Game Research Lab. We started in 2022 when we both initiated a bunch of important game research projects, publications, and also organised the Computer Games and Digital Cultures (CGDC 2002) conference. This was also where I advertised the initiative to establish DiGRA, Digital Games Research Association, which was officially added into the Registry of Associations in 2003 – another reason to have a 20th Anniversary!

Personally, I have continued to be engaged as the professor in the master’s degree program of Game Studies as well as in our doctoral program. I have also continued to work in the editorial board of Pelitutkimuksen vuosikirja (the Finnish Yearbook of Game Studies, the only peer-evaluated publication dedicated to games research in Finnish language). I published a historical and discipline-analytical article about “Game Studies” in the Encyclopedia of Ludic Terms, and also collaborated with Jani Kinnunen and the research assistant Milla Tuomela on the eight Pelaajabarometri (the Finnish Player Barometer survey 2022). There were many people who completed their PhD in game studies, and you can read six “lectios” (public doctoral defence talks) from the Yearbook of Game Studies alone (by Usva Friman, Tero Karttula, Jani Kinnunen, Heidi Rautalahti, Matilda Ståhl and Maria Ruotsalainen). Congratulations to all new doctors!

In even more personal note, I moved to use Apple’s Mac computers as my primary work and personal tools this year, after decades of mostly Windows PC usage. I have been pretty happy with the transition, particularly as the integration with my iPhone and iPad works so well – I have always access to the data and images I need. The user experiences provided by MacOS, iPadOS and iOS are pretty good, the Mac has the best trackpad and gesture control of all computer systems, and iPad Pro has been getting better in multitasking, even if it still has its limitations. But I have not given up other operating systems and hardware ecosystems completely: e.g., this blog post is written under Linux with my HP Elitebook (I just love the typing experience of its keyboard), and in our household, we continue to have several Windows PCs, as the support for gaming is still best in the PC. My family is full with serious gamers (I am the most casual one) and there are multiple things related to graphics cards, operating system updates, various game services, local home networking etc. that I sometimes need to deal with, as the local IT support guy. But I am happy that my family seems to love gaming with Nintendo Switch, as that console needs very little IT support – it just runs fine those Pokémon and Zelda games.

I have also continued my nature and bird photography hobby pretty actively – it provided me with a reason to go out walking and getting some fresh air daily, even if I have scaled down my ambitions with rare species a bit. I noticed that counting the species I had photographed turned the nature and art oriented activity into some kind of competition and gaming exercise. Today, I am happy to try evolving my photography skills with any, even the most common birds, animals, insects and landscapes I encounter and have access to, without extra stress.

There was also the sad day, when we lost Matti, my father, after a long and difficult illness. His funeral was in early December in Helsinki.

By the way, this blog was started in March 2004, and while social media has taken over most of the discussion, sharing and commenting functions already for the past decade at least, I like the leisurely style of reflective writing too much to let this site die. There is still more than a year to the day when I’ll write the 20th Anniversary blog post! (Btw, I needed to get away from the toxic mess that Twitter had become, so I replaced that site with a new profile in the distributed, non-commercial Mastodon network. I also remain pretty active in Facebook, of all places.)

Here are a few photos, at the end of the year – have an excellent New Year 2023!

Comments on Tampere University Research Strategy Panel, 23.9.2022

I prepared some comments for the research strategy focused panel discussion which took place in Tampere today. The actual discussion was lively and diverged slightly from these notes of mine, but gist of the comments below are still relevant. Thanks to all fellow panelists, and to Professor Johanna Kujala who acted as the Chair, and whose questions gave direction to the panel.

Meaning of the university strategy?

It is the umbrella – a way to ascertain that there is a shared vision of the direction where we are heading in this university. It is mostly relevant as a very general level communicational tool about our identity as a university. It is also useful in some cases where you need to communicate the general character and direction of the university to some outside stakeholder, funding organisations, etc. The crucial problems we have faced are not really at the level of strategy, but in the level of ‘tactics’ – how the strategy is actually implemented in practice. If the university makes radical cuts to the key support service personnel, and decides to give away university buildings, it directly hits into the ability of research and teaching staff to do high quality teaching and research. Constant structural changes, managerial language and tactics also have negative impacts to the trust, sense of community and commitment of staff, which are keys for making strategy real and operational, not just a nice decorative element.

Is it ok for Tampere University to be in the “middle-class” as a research university?

There is important foundational work particularly in education of new generation academic professionals, experts and knowledge workers that our university needs to fulfil for the Finnish society. We cannot simply discard those needs, and just put all our resources to doing cutting edge research in areas where we could have potential for it. We can aspire to do our best with the resources that we have. There is an underlying, urgent need for research funding reform in Finland; meanwhile, there is room for using external research funding and basic funding (which just about covers our basic teaching and admin costs) more smartly. I particularly see potential in providing early stage career researchers more opportunities for creating new university courses from areas that they currently do research on. Investments into building the foundation in education and research are crucial for the long-term goal of making the whole university prosper. I am not in love with the various common metrics-based rankings of which universities are best, and which are mediocre. The reality is more complex and nuanced.

What is the unique profile of Tampere University, and where we should aim in next 10 years?

From my perspective as a researcher of culture and society, Tampere is internationally known and special as a leading centre for studies into technical-cultural changes, societal transformations, new media, games, health and multidisciplinary innovation. In 10 years, we can aspire to have achieved significant outcomes and contributions by building on the existing strong areas, but also expanded and provided opportunities for growth in new excellent openings of research.

How about the role of societal impact vs scientific quality?

I believe we can combine the scientific and societal impact, and that is also the strategy that our Centre of Excellence in Game Culture Studies follows. We work in close contact and collaboration with cultural and societal stakeholders in our area (e.g., game museums, game developers, player organisations, libraries, grant organisations, ministries, educators, etc.) and implement research in a manner that both produces new insights and breakthroughs in science, theoretical and historical frames for understanding the new phenomena, as well as practical interventions that hopefully contribute to ongoing changes in game culture and society in a positive manner. (See the CoE-GameCult Impact Stories for more of our work in areas such as: game cultural literacy and agency in society; play in public spaces; getting ‘demoscene’ recognized as UNESCO cultural heritage; well-being and e-sports; opportunities for inclusive game creation.)

Balance between teaching and research?

Research-focused professors can of course be relieved from teaching altogether. However, I think that contact with students and professors is highly beneficial for both. As I already implied above, one way to balance teaching-research workloads is to actively engage the project researchers, PhD researchers and young postdocs into teaching – preferably from their own research areas, so that the teaching is enriched by the latest work in the field, and young researchers will get important teaching experience into their portfolios and skill base.

How can we get the best people to come and stay at Tampere?

If we create an academic environment which we ourselves enjoy and thrive, it will have positive impacts on our output, as well as to the manner we communicate to our international colleagues. One of the key elements in creating sustainable excellence in research is stability and continuity. We need to have trust in organisation to continue developing university into directions that make sense to academic experts working in the fields where we specialize, and create prospects and outlooks that span decades, rather than a year or two. This is crucial for good people with their families taking the risk of taking root in Tampere. Strategy thus needs to emphasise the value of our working staff and put the people first.

Role of multidisciplinarity?

Multidisciplinarity can take many forms, and it can lead into a confusing cocktail of slightly incompatible approaches and elements, as well as to genuinely transformative science and scholarship. The contemporary world is complex and, in many cases, the joined expertise of researchers coming from several fields is needed to gain a comprehensive picture, develop new methodologies, and to make sense of this all. However, true multidisciplinary excellence is based on solid foundation in disciplinary excellence: the collaborating experts need to have excellent background in the theories, methodologies, tools and implementations of their own, native fields, before they can play reliable roles in multidisciplinary collaborations. We cannot disregard the foundations, as those are needed to train people for working in inter- and multidisciplinary world.

Strategic roles of basic vs. external funding?

As I said, the serious problem we have is that the research in Finland has excessive reliance on external, competitive project-based funding, as compared internationally to other countries with leading-level science. The resources put into endless rounds of application writing are hitting us hard and taking the key staff away from doing the actual research and results. This is something that universities should more actively push into the public discussion and political agenda. With more long-term, solid basic research funding we could achieve more, and make more sustained contributions to both science and society. Such persistence and continuity are crucial for truly high-quality research achievements. As to the current situation, we can do our best to align and use the basic funding in a manner that supports concerted and long-term efforts in building staff, teams and research agendas that carry over short, externally funded project periods.

Basic research vs. applied research?

I see fundamental or basic research and applied research best as mutually supportive: the other provides the foundation from where to make more focused and applied research interventions into innovative directions. In our field, the interventions and interactions with multiple stakeholders provide us with better, and more in-depth knowledge about the ongoing developments, allowing us to make better theoretical and fundamental research. On the other hand, the sustained interactions “in the field” are also crucial for the dissemination and quality-control of our outputs.

How about global challenges and trends (sustainability, internationalization, digitalization) as keys to our future strategy?

If we do not shy away from societal discussions, those development trends will inevitably be informing and integrated into our research and daily work in multiple ways. Strategy should not try to force everyone to study the exact same topics and themes, but a good strategy is inclusive and diverse enough so that it can show how multiple disciplines and academic fields of research can all make valuable contributions, in their respective areas of expertise and application.

More information about the current Tampere University strategy and values: https://www.tuni.fi/en/about-us/tampere-university/strategy-and-key-information.

On remote education: tech tips

A wireless headset.

The global coronavirus epidemic has already caused deaths, suffering and cancellations (e.g. those of our DiGRA 2020 conference, and the Immersive Experiences seminar), but there are still luckily many things that go on in our daily academic lives, albeit often in somewhat reorganised manner. In schools and universities, the move into remote education is particularly one producing wide-ranging changes, and one that is currently been implemented hastily in innumerable courses that were not originally planned to be run in this manner at all.

I am not in a position to provide pedagogic advice, as the responsible teachers will know much better what are the actual learning goals of their courses, and therefore they are also best capable of thinking how to reach those goals with alternative means. But since I have been directing, implementing or participating in remote education over 20 years already (time flies!), here are at least some practical tips I can share.

Often the main part of remote education is independent, individual learning processes, which just need to be somehow supported. Finding information online, gathering data, reading, analysing, thinking and writing is something that does not fundamentally change, even if the in-class meetings would be replaced by reporting and commenting taking place online (though, the workload for teachers can easily skyrocket, which is something to be aware of). This is particularly true in asynchronous remote education, where everyone does their tasks in their own pace. It is when teamwork, group communications, more advanced collaborations, or when some special software or tools are required, when more challenges emerge. There are ways to get around most of those issues, too. But it is certainly true that not all education can be converted into remote education, not at least with identical learning goals.

According to my experience, there are three main types of problems in real-time group meetings or audio/videoconferences: 1) connection problems, 2) audio & video problems, and 3) conversation rules problems. Let’s deal with them, one by one.

1) The connection problems are due to bad or unreliable internet connection. My main advice is either to make sure that one can use wired rather than Wi-Fi/cellular connection while attempting to join a real-time online meeting or get very close to Wi-Fi router in order to get as strong signal as possible. If one has weak connection, the experience of everyone will suffer, as there will likely be garbled noises and video artefacts coming from you, rather than good-quality streams.

2) The audio and video problems relate to echo, weak sound levels, background noise, or dark, badly positioned or unclear video. If there are several people taking part in a joint meeting, it might be worth thinking carefully whether a video stream is actually needed. In most cases people are working intensely with their laptops or mobile devices during the online meeting, reviewing documents and making notes, and since there are challenges in getting a real eye-to-eye contact with other people (that is pretty impossible still, with current consumer technology), there are multiple distancing factors that will lower the feeling of social presence in any case. Good quality audio link might be enough to have a decent meeting. For that, I really recommend using a headset (headphones with a built-in microphone) rather than just the built-in microphone and speakers of the laptop, for example. There will be much less echo, and the microphone will be close to speakers’ mouths meaning that speech is picked up in much clear and loud manner, and the surround noises are easier to control. But it is highly advisable to move into a silent room for the period of teleconference.

Another tip: I suggest always first connecting the headset (or external microphone and speakers), BEFORE starting the software tool used for teleconferencing. This way, you can make sure that the correct audio devices (both output and input devices) are set as active or default ones, before you start the remote meeting tool. It is pretty easy to get this messed up and end up with low-quality audio coming from the wrong microphone or speakers rather than the intended ones. Note that there are indeed two layers here: in most cases, there are separate audio device settings both in the operating system (see Start/Settings/System/Sound in Windows 10), and another, e.g. “Preferences” item with other audio device settings hidden inside most remote meeting tools. Both of those need to be checked – prior to the meeting.

Thus, yet one tip: please always dedicate e.g. 10-15 minutes of technical preparation time before a remote education or remote meeting session for double-checking and solving connection, audio, video or other technical problems. It is sad (and irresponsible) use of everyone’s precious time, if every session starts with half of the speakers missing the ability to speak, or not being able to hear anyone else. Though, this kind of scenario is still unfortunately pretty typical. Remote meeting technology is notoriously unreliable, and when there are multiple people, multiple devices and multiple connections involved, the likelihood of problems multiplies exponentially.

Please be considerate and patient towards other people. No-one wants to be the person having tech problems.

3) The discussion rules related problems are the final category, and one that might be also culturally dependent. In a typical remote meeting among several Finnish people, for example, it might be that everyone just keeps quiet most of the time. That is normal, polite behaviour in the Finnish cultural context for face-to-face meetings – but something that is very difficult to decode when in an online audio teleconference where you are missing all the subtle gestures, confused looks, smiles and other nonverbal cues. In some other cultural setting, the difficulty might be people speaking on top of each other. Or the issues might be related to people asking questions without making it clear who is actually being addressed by the question or comment.

It is usually a good policy to have a chair or moderator appointed for an online meeting, particularly if it is larger than only a couple of people. The speakers can use the chat or other tools in the software to make signals when they’d want to speak. The chairperson makes it clear which item is being currently discussed and gives floor to each participant in their turn. Everyone tries to be concise, and also remembers to use names while presenting questions or comments to others. It is also good practice to start each meeting with a round of introductions, so that everyone can connect the sound of voice with a particular person. Repeating one’s name also later in the meeting when one is speaking up, does not hurt, either.

In most of our online meetings today we are using a collaboratively edited online document for notetaking during the meeting. This helps everyone to follow what has been said or decided upon. People can fix typos in notes in real time or add links and other materials without requiring the meeting chairperson (or secretary) to do so for them. There are many such online notetaking tools in standard office suites. Google Docs works fine, for example, and has probably the easiest way of generating an editing-allowed link, which can then be shared in the meeting chat window with all participants, without requiring them to have a separate service account and login to do so. Microsoft has their own, integrated tools that work best when everyone is from within the same organisation.

Finally, online collaboration has come a long way from the first experiments in 1960s (google “NLS” and Douglas Engelbart), but it still continues to have its challenges. But if we are all aware of the most typical issues, dedicate a few minutes before each session for setup and testing (and invest 15 euros/dollars into a reliable plug-and-play headset with USB connectivity) we can remove many annoying elements and make the experience much better for everyone. Then, it is much easier to start improving the actual content and pedagogic side of things. – Btw, if you have any additional tips, or comments to share on this, please drop a note below.

Nice meetings!

New version of “The Demon” (retrospectives, pt. 1)

Louis (Brad Pitt) destroying the Theatre of the Vampires in Interview with the Vampire
(dir. Neil Jordan). © Warner Bros., 1994.

My first book published in English was outcome of my PhD work conducted in late 1990s – The Demonic Texts and Textual Demons (Tampere University Press, 1999). As the subtitle hints (“The Demonic Tradition, the Self, and Popular Fiction”), this work was both a historically oriented inquiry into the demonic tradition across centuries, and an attempt to recast certain poststructuralist questions about textuality in terms of agency, or “Self”.

The methodological and theoretical subtext of this book was focused on politically-committed cultural studies on the one hand: I was reading texts like horror movies, classical tragedies, science fiction, The Bible, and Rushdie’s The Satanic Verses from perspectives opened up by our bodily and situated existence, suffering, and possibilities for empowerment. On the other hand, I was also interested in both participating and ‘deconstructing’ some of the theoretical contributions that the humanities – literary and art studies particularly – had made to scholarship during the 20th century. In a manner, I was turning “demonic possession” as a self-contradictory and polyphonic image of poststructuralism itself: the pursuit of overtly convoluted theoretical discourses (that both reveal and hide the actual intellectual contributions at the same time) particularly both fascinated and irritated me. The vampires, zombies and cyborgs were my tools for opening the black boxes in the charnel houses of twisted “high theory” (afflicted by a syndrome that I called ‘cognitocentrism’ – the desire to hide the desiring body and situatedness of the theorizing self from true commitment and responsibility in the actual world of people).

I have now produced a new version of this book online, as Open Access. After the recent merger of universities, the Tampere University Press (TUP) books are no longer available as physical copies, and all rights of the works have returned to the authors (see this notice). Since I also undertook considerable detective work at the time to secure the image rights (e.g. by writing to Vatican Libraries, and Warner Brothers), I have now also restored all images – or as close versions of the originals as I could find.

The illustrated, free (Creative Commons) version can be found from this address: https://people.uta.fi/~tlilma/Demon_2005/.

I hope that the new version will find a few new readers to this early work. Here are a couple of words from my Lectio Praecursoria, delivered in the doctoral defense at 29th March, 1999:

… It is my view, that the vast majority of contemporary demonic texts are created and consumed because of the anxiety evoked by such flattening and gradual loss of meaningful differences. When everything is the same, nothing really matters. Demons face us with visions which make indifference impossible.
A cultural critic should also be able to make distinctions. The ability to distinguish different audiences is important as it makes us aware how radically polyphonic people’s interpretations really can be. We may live in the same world, but we do not necessarily share the same reality. As the demonic texts strain the most sensitive of cultural division lines, they highlight and emphasise such differences. Two extreme forms of reactions appear as particularly problematic in this context: the univocal and one-dimensional rejection or denial of the demonic mode of expression, and, on the other hand, the univocal and uncritical endorsement of this area. If a critical voice has a task to do here, it is in creating dialogue, in unlocking the black-and-white positions, and in pointing out that the demonic, if properly understood, is never any single thing, but a dynamic and polyphonic field of both destructive and creative impulses.

Frans Ilkka Mäyrä (1999)

#Tampere3, luottamus ja tieteen selkäranka

Viime aikoina on levinnyt hälyttäviä uutisia: Tampereen uuden yliopiston johtosäännössä on uutisoitu olevan lainvastaisuuksia, ja yliopistoyhteisön keskeiset ryhmät ovat jättäneet kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Siirtymävaiheen hallituksen menettelyjen ja sen laatiman johtosäännön kirjausten on uutisissa kerrottu vaarantavan perustuslaissa turvatun yliopistojen hallinnollisen autonomian ja tieteellisen riippumattomuuden. Suomen Kuvalehti julkaisi äskettäin johtavan suomalaisen sosiologin, akatemiaprofessori Pertti Alasuutarin kirjoituksen, missä hän katsoo, että Teknologiateollisuus haluaa sanella, millaista uuden yliopiston tutkimus ja opetus ovat, ja vakavasti harkitsee, haluaako enää jatkaa uuden yliopiston palveluksessa. Akateemisen maailman ulkopuolisille voi helposti olla epäselvää, mistä on kysymys. Eivätkö yliopistot halua olla vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa? Eikö yliopistoyhteisön mielestä tieteellä pitäisi olla positiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan?

Olen itse toiminut Tampereen yliopistossa vuodesta 1985, jolloin aloitin siellä opintoni. Toimin tällä hetkellä professorina, viestintätieteiden tiedekunnan varadekaanina ja Suomen Akatemian tieteen huippuyksikön johtajana. Toimin aiemmin myös OKM:n asettaman Tampere3-ohjausryhmän professorikuntaa edustavana jäsenenä. Olen johtanut kymmeniä ulkopuolisella, kilpailulla rahoituksella toteutettuja tutkimushankkeita, ja monissa niissä meillä on ollut kumppanina yrityksiä, yhteisöjä tai muita, akateemisen maailman ulkopuolisia tahoja. Pääsääntöisesti olen kokenut tämän yhteistyön ja vuorovaikutuksen rikastuttavana, ja pidän kannatettavana sitä perustavaa visiota, että uusi Tampere3-korkeakoulu on tiiviisti kiinni ympäröivässä maailmassa, ja hyödyntää esimerkiksi Tampereen kaupunkia laajana ”koelaboratoriona”, missä erilaisia monimutkaisia todellisen maailman ongelmia voidaan yhteistyössä pyrkiä niin tutkimaan kuin ehkä myös osin ratkaisemaan. Minusta on myös hyvä asia, että osana yliopisto-opintoja on monitieteisiä projektiopintoja, missä erilaisten yhteistyökumppanien kanssa tartutaan myös käytännöllisiin haasteisiin, tutkitaan, kokeillaan ja kehitetään käytännössä korkeakoulutetulta asiantuntijalta tulevaisuudessa edellytettäviä taitoja. Tällaiset elementit on sisällytetty tiedekuntamme tutkinto-ohjelmien tuleviin opetussuunnitelmiin.

Tieteellisen toiminnan riippumattomuus ja autonomia on kuitenkin periaatteellisesti erittäin tärkeä; kyseessä on luovuttamaton osa yliopistojen perusolemusta. Kun siitä aletaan tinkiä, ei kohta enää olla aidossa tiedeyliopistossa. Tietyillä aloilla tämä on erittäin paljaassa muodossa näkyvissä: jos lääketieteellisen tutkijan havaitaan ottaneen rahaa vastaan tupakkateollisuudelta, herää välittömästi epäilys hänen tupakan terveysvaikutuksia koskevan tutkimuksensa riippumattomuudesta. Tutkimusta lukevan mielessä voi herätä kysymys, onko taustayhteisö jotenkin ohjaillut kysymyksenasettelua, tutkimukseen valittua näkökulmaa, tai suoraan pyrkinyt estämään ei-toivottujen tutkimustulosten päätymistä julkisuuteen. Jonkin intressiryhmän ”omistuksessa” (ja omistajaohjauksessa) oleva yliopisto tuskin kokonaisuudessaan helposti joutuu yhtä radikaalien epäluulojen alle, mutta kysymyksiä voi nousta siitä, onko tällaisissa puitteissa tehtävä tutkimustyö näkökulmiltaan kapea-alaisempaa, tai jossain määrin älyllisesti epärehellistä, verrattuna toisella tavalla profiloituneessa yliopistossa tehtävään.

Tieteen autonomia ja yliopistojen itsehallinto on kirjattu perustuslakiin juuri sen takia, että tällaisia epäilyksiä ei voisi laajamittaisesti syntyä, ja että meillä olisi riippumattomia tiedeinstituutioita, jotka puolueettomasti, kansainvälisten käytänteiden mukaisesti vertaisarvioivat toinen toistensa toimintaa. Jos yliopiston perustamiseen ja sen strategian määrittämiseen alkaa keskeisesti sekaantua vaikkapa erilaisia kaupallisia intressejä, ei tällainen yliopisto pian enää näyttäydy kansainvälisten kumppaniensa rinnalla uskottavana, puolueetonta tiedonintressiä ja kriittistä ajattelua tinkimättömästi edistävänä toimijana. Valitettavasti tällaisia epäilyksiä alkaa jo ilmeisesti nousta varjostamaan uuden Tampereen yliopiston syntyä. Sen sijaan, että julkisuuteen olisi välittynyt vahva kuva siitä kuinka siirtymävaiheen hallitus ja sen piirissä vaikuttavat tietyt perustajatahot pyrkisivät pyyteettömästi edistämään tiedettä, ja työskentelisivät aidosti tiedettä vaalivana, yleishyödyllisenä säätiönä, onkin jouduttu seuraamaan monivaiheista näytelmää, missä kulissien takainen painostus on lopulta noussut myös julkisuuteen: uutisten mukaan OKM oli uhkaillut TaYn hallitusta ja rehtoria rahoituksen vähenemisellä ja hallituksen jäsenten henkilökohtaisella korvausvastuulla, ellei ulkopuolisten perustajien valitsemaa siirtymävaiheen säätiöhallitusta hyväksytä esitetyssä kokoonpanossaan; samoin on kerrottu siitä kuinka siirtymävaiheen hallitus olisi puolestaan mm. pantannut valmistelemaansa uuden yliopiston johtosääntöluonnosta valintansa vahvistamiseen saakka, mikä jälkeen on paljastettu johtosääntö, joka siirtäisi yliopiston ylimmän päätösvallan täysin yliopistoyhteisön ulkopuolisille tahoille; ja kun vaaleilla (asetettujen kiintiösääntöjen puitteissa) valittu konsistori on ryhtynyt toteuttamaan laissa taattua tehtäväänsä uuden hallituksen valinnassa, muuttaakin siirtymävaiheen hallitus kesken kaiken johtosääntöä, siten että siirtymävaiheen hallituksen omaa valtaa vahvistetaan kautta linjan (ks. linkit alla). Tällainen menettely ei täytä hyvän hallintotavan kriteerejä, ja siirtymävaiheen hallituksen toiminnasta onkin jätetty valitus myös hallinto-oikeuteen.

Harmillista on, että vaikka kuuluisi siihenkin yliopistoyhteisön ryhmään (kuten itse kuulun), jonka mielestä tietyt siirtymävaiheen hallituksen tavoittelemat uudistukset ovat sinänsä oikean suuntaisia, on niitä vaikea puolustaa, kun valittu toimintamalli vie jatkuvasti pohjaa luottamukselta. Jo yksinomaan jatkuva salailu asioiden valmistelussa on täysin kestämätöntä – ja suorastaan sen julkisuuslain vastaista joka ohjaa yliopistojen kaltaisia, julkista valtaa käyttäviä toimijoita. Julkisuuslain rikkomuksista uutisoitiin laajasti mm. uuden rehtorin valintaprosessin yhteydessä (ks. alla).

Vielä kertauksena: lainsäädännön ylin tulkitsija, eduskunnan perustuslakivaliokunta on siis Tampereen yliopiston perustamista koskevassa lausunnossaan korostanut, että ”myös säätiöyliopiston hallituksen kokoonpanon on määräydyttävä yliopistoyhteisön itsensä päätöksin ja vastaavia periaatteita noudattaen kuin julkisoikeudellisissa yliopistoissa” (PeVL 11/2009 vp, s. 4/II: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/pevl_11+2009.pdf ). Lisäksi valiokunta on säätiöyliopistojen osalta painottanut, että ”sikäli kuin tällaisia laitoksia pidetään yliopistoina, niiden tulee toiminnassaan pystyä tarjoamaan takeet perustuslain 16 §:n 3 momentin täyttämisestä ja olla hallinnollisesti niin järjestettyjä, että tiede ja tutkimusyhteisön itsehallinto tulee niissä turvatuksi perustuslain 123 §:ssä tarkoitetulla tavalla ’sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään’ (PeVL 11/2009 vp, s. 4/I). Näillä vaatimuksilla turvataan yliopiston toiminnan perustuslain 16 §:n 3 momentissa mainittua ydintä, joka on vapaa tiede, taide ja ylin opetus.” (Ks. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/PeVL_43+2017.aspx )
Uuden yliopistolain käsittelyn yhteydessä perustuslakivaliokunta puolestaan lausui mm. näin: ”Näin ollen mikään lainsäätäjän valitsema sääntelyvaihtoehto ei saa johtaa siihen, että yliopistoyhteisö ei voi valita hallituksen enemmistöä yliopiston sisäisistä ryhmistä. Säätiöyliopistojen erityiseen rakenteeseen ja organisoitumismuotoon viitaten valiokunta ei kuitenkaan nähnyt perustuslain 123 §:n 1 momentista johtuvaa estettä sille, että säätiön perustaneille tahoille jo lailla turvataan tietty vähemmistöedustus hallituksessa, esimerkiksi kaksi paikkaa seitsemästä. Näidenkin hallituksen jäsenten tuli kuitenkin olla yliopistoyhteisön aidosti valittavissa.” (PeVL 18/2009 vp) Siirtymäkauden hallituksen ajama linja sulkea tamperelainen tiedeyhteisö ulos yliopiston hallinnosta on siis useassa suhteessa perustuslain vastainen. (Ks. lausunto: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/pevl_18+2009.pdf )

Henkilökohtaisena kommenttina todettakoon, että ymmärrän täysin professori Alasuutarin syvän turhautumisen, eikä kyseessä ole tutkijoiden, tai ylimmän tutkimusjohdon parissa mikään yksittäistapaus. Olen ulkomailla joskus törmännyt yliopiston nimeä käyttävään opinahjoon, missä professori kertoi katkerana, että hänen täytyy jopa keskiajan historiaa käsittelevää kurssiehdotusta tehdessään aina lomakkeella perustella, miten tämä kurssi edistää yritysten työvoimatarpeita, kansallista kilpailukykyä tai muuta yhteiskunnallista menestystä. Muistan silloisen syvän säälin ja myötähäpeän tunteet; kohtaaminen jäi mieleen varoittavana esimerkkinä siitä viestistä, mitä perustava kyvyttömyys ymmärtää tieteellisen toiminnan perusluonnetta välitti siitä kulttuurista, millä tuota laitosta yritettiin johtaa. Voi olla, että tieteellisen perustutkimuksen synnyttämä ymmärrys auttaa pitkällä tähtäimellä jonkin merkittävän ongelman ratkaisemisessa, mutta tällaisen välineellisen ajattelun pakottaminen kaikkea tiedettä johtavaksi strategiseksi pääperiaatteeksi on hyvin vaarallista, ainakin jos halutaan luoda uskottava tiedeyliopisto. Jos sen sijaan tavoitteena on luoda jotain aivan muuta, se on toinen asia. Silloin kannattaa tuo toinen tavoite lausua ääneen, jotta osaamme tehdä siitä oikeat päätelmät. Selvää on, että nyt valitut toimintalinjat ovat jo vaikuttaneet demoralisoivasti moniin tieteentekijöihin. Prosessi on myös aiheuttanut yliopistolle mahdollisesti vielä pitkään vaikuttavaa mainehaittaa ainakin tiedeyhteisön parissa. On selkeän korjausliikkeen paikka.

Lisäluettavaa aiheesta, ks. esimerkiksi:

(Edit 10.6.2018: korjattu typo: Latvapuro > Lavapuro.)

Game researcher positions: CoE GameCult

There are several games researcher positions open right now: the Academy of Finland has granted funding for the new Centre of Excellence in Game Culture Studies (CoE GameCult: 2018-2025 CoE Program), and there are currently 5 Postdoc or University Researcher (a senior researcher) positions available for application in the University of Tampere Game Research Lab (in UTA/COMS/TRIM). The total number of new researcher positions is larger, as there will be additional calls opening within the same CoE in the University of Jyväskylä and Turku/Pori Unit. There is general text of the call here:
https://coe-gamecult.org/
and link to the UTA recruitment system here:
https://uta.rekrytointi.com/paikat/?o=A_RJ&jgid=1&jid=1062.

Note on working with PDFs and digital signatures

Adobe Global Guide to Electronic Signature Law
Adobe Global Guide to Electronic Signature Law

Portable Document Format (PDF) files are a pretty standard element in academic and business life these days. It is sort of a compromise, a tool for living life that is partly based on traditional paper documents and their conventions, and part on new, digital functionalities. A PDF file should maintain the appearance of the document same, as moved from device to device and user to user, and it can facilitate various more advanced functionalities.

One such key function is ability to sign a document (an agreement, a certificate, or such) with digital signatures. This can greatly speed up many critical processes in contemporary, global, mobile and distributed lives of individuals and organisations. Rather than waiting for a key person to arrive back from trip to their office, to physically use pen and paper to sign a document, a PDF document version of the document (for example) can be just mailed to the person, who then adds their digital signature to the file, saves, and sends the signed version back.

In legal and technical terms, there is nothing stopping from moving completely to using digital signatures. There are explanations of the legal situation e.g. here:

And Adobe, the leading company in electronic documents business, provides step-by-step instructions on how to add or generate the cryptographic mechanisms to ensure the authenticity of digital signatures in PDFs with their Acrobat toolset:

According to my experience, most contracts and certificates still are required to be signed with a physical pen, ink, and paper, even while the digital tools exist. The reasons are not legal or technical, but rather rooted in organisation routines and processes. Many traditional organisations are still not “digital” or “paperless”, but rather build upon decades (or: centuries!) of paper-trail. If the entire workflow is built upon the authority of authentic, physically signed contracts and other legal (paper) documents, it is hard to transform the system. At the same time, the current situation is far from optimal: in many cases there is double work, as everything needs to exist both as the physical papers (for signing, and for paper-based archiving), and then scanned into PDFs (for distribution, in intranets, in email, in other electronic archives that people use in practice).

While all of us can make some small steps towards using digital signatures and get rid of the double work (and wasting of natural resources), we can also read about the long history of “paperless office” – a vision of the future, originally popularized by a Business Week article in 1975 (see: https://en.wikipedia.org/wiki/Paperless_office and the 2001 critique by Sellen & Harper: https://mitpress.mit.edu/books/myth-paperless-office).

And, btw, a couple of useful tips:

#Tampere3: suuri lupaus, turhia sääntöjä

Tampere3-työnimellä valmisteltu kolmen tamperelaisen korkeakoulun fuusio on lähestymässä uutta vaihetta: 20.4.2017 on tarkoitus pitää uuden yliopistosäätiön perustamisen allekirjoitustilaisuus Tampereella. Yhdistyminen on historiallinen ja osaltaan näyttää suuntaa korkeakoulukentän kehitykselle laajemminkin. Maanantaina 10.4. säätiön perustamiskirjaa ja sääntöluonnokseen tehtyjä muutoksia käsitellään Tampereen kaupunginhallituksen kokouksessa, missä yhteydessä hyväksyttäväksi tarkoitetut asiakirjat ovat tulleet ensimmäistä kertaa julkisesti saataville. Näitä, lopullisiksi tarkoitettuja versioita on nyt siis vasta mahdollista tarkastella, kommentoida ja käydä niistä julkista keskustelua. Esitetyssä muodossaan säätiön säännöissä on valitettavasti useita ongelmia. Aluksi hieman taustaa.

Tampere3-fuusioprosessissa on ollut monia vaiheita, kuten tällaisissa laajoissa ja monimutkaisissa hankkeissa usein on. Olen itse seurannut hankkeen etenemistä keväästä 2016 lähtien tiiviisti OKM:n asettaman Tampere3-ohjausryhmän jäsenenä. Ohjausryhmään on ollut nimettynä jäseniksi ministeriön asiantuntijoita, kolmen korkeakoulujen rehtorit, sekä yliopistoyhteisön ja hankeorganisaation edustajia. Itse toin työryhmään tieteellistä työtä johtavan professorikunnan sekä laajemmin yliopistojen henkilöstön näkökantoja. Kevään ja kesän aikana uudelle yliopistolle sekä sen ja ammattikorkeakoulun muodostamalle konsernille hahmoteltiin kunnianhimoinen visio monialaisena ja poikkitieteisenä, uusia uria aukovana korkeakouluna, missä tehdään tiedettä joka ammentaa käytännöistä, ja missä innovoidaan ympäröivän yhteiskunnan ja tutkimuksen vuoropuheluun perustuvaa, uudenlaista opetusta.

Syksyllä hanke ajautui kuitenkin vaikeuksiin ja marraskuussa 2016 uutisoitiin laajalti, että TTY-säätiön hallitus oli osaltaan päättänyt keskeyttää Tampere3-korkeakoulufuusion valmistelun. OKM:n Tampere3-ohjausryhmän viimeiseksi kokoukseksi jäi 14.10. pidetty kokous, missä vaiheessa esillä oli vielä näkemys, että säätiön perustaminen tapahtuisi joulukuun alussa, ja yliopistokonserni aloittaisi 1.1.2018. Erityisesti TTY:n johto peräänkuulutti yliopistoyhteisöiltä yhteistä näkemystä ”strategisesta johtamisjärjestelmästä”, realistisempaa aikataulua, sekä valtiolta lisärahaa niin siirtymävaiheen kustannuksiin kuin uuden yliopiston pääomittamiseen.

OKM:n, kolmen korkeakoulun hallitusten, niiden taustayhteisöjen ja Tampere3-säätiön perustajiksi sitoutuneiden lukuisten osapuolten (mm. Tampereen kaupunki ja Teknologiateollisuus ry.) väliset keskustelut, missä Tampere3-prosessi saatiin jälleen käynnistymään ovat ilmeisesti olleet monipolviset, mutta näistä vaiheista ei ole juurikaan tiedotettu, eikä OKM:n Tampere3-ohjausryhmää ole enää kutsuttu kertaakaan koolle. Opiskelijalehti Aviisi julkaisi 30.3. laajan artikkelin, missä hankkeen nykytilannetta ensimmäistä kertaa yksityiskohtaisemmin saatiin avattua (ks. http://www.aviisi.fi/2017/03/tampere-3-kulkee-kohti-maalia-erimielisyydet-haudattu-vahin-aanin/). Hankeen aikataulu näissä neuvotteluissa määriteltiin uudelleen siten että uuden yliopiston käynnistys olisi 2019 alusta, ja lisärahaakin oli luvassa – tosin tavoitellun 50 miljoonan sijaan siirtymävaiheeseen on ilmeisesti nyt luvattu 22 miljoonan euron rahoitus. Keskeinen kannustin neuvottelujen ripeään jatkamiseen vuoden vaihteen jälkeen lienee ollutkin raha: OKM:n ja tamperelaisten korkeakoulujen välisiin tulossopimuksiin on kirjattu lisärahoitus ehdollisena. Jos hankekokonaisuus ei etene sovitusti, ministeriö poistaa fuusion toteuttamiseen luvatun lisärahoituksen.

Yliopistoyhteisö on viime kuukaudet ollut odottavalla kannalla ja toivonut neuvottelujen johtavan viisaaseen lopputulemaan. Se, että säätiön perustamiseen ja Tampere3-yliopiston toteuttamiseen on nyt päädytty, on erittäin tervetullut uutinen, ja seuraavissa vaiheissa mahdollistaa katseen siirtämisen entistä selkeämmin itse tekemiseen; niin tutkimuksen, opetuksen kuin yhteisten tukipalvelujenkin valmistelun alueella henki on ymmärtääkseni ollutkin hyvä ja rakentava. Suurimpia kysymysmerkkejä on liittynyt siihen, millaista yliopistoa hallinnollisesti, tieteen autonomian ja eri tieteenalojen asiantuntemuksen kuulemisen näkökulmasta ollaan tekemässä.

Suomen perustuslaki takaa yliopistoille itsehallinnon, ja yliopistolaki täsmentää puitteet tälle yliopistojen itsehallinnolle, sekä vahvistaa niissä vallitsevan tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapauden. Nyt julki tulleet yliopistosäätiön säännöt vahvistavat yleisellä tasolla sitoutumisen näihin perusperiaatteisiin. Sääntöluonnoksessa on kuitenkin myös useita yksityiskohtia, jotka vaativat julkista keskustelua, ja mieluiten pikaisia korjauksia ennen säätiön perustamista. (Sääntöluonnos on saatavilla Tampereen kaupunginvaltuuston sivuilta: http://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_1042017/Saatioyliopiston_perustamiskirjan_ja_saa(17266) .)

Ensimmäinen tällainen ongelmakohta on §10 kirjaus, missä rehtori tai hänen määräämänsä toimii yliopiston monijäsenisen toimielimen (konsistorin) puheenjohtajana. Tämä sotii yliopiston itsehallintoa vastaan, ja tämä maininta tuleekin poistaa säätiön säännöistä. Myös asiassa konsultoidut perustuslakiasiantuntijat ovat todenneet, että konsistorin puheenjohtajana ei voi toimia sen ulkopuolinen henkilö. Kyse on periaatteellisesti tärkeästä asiasta: monijäseninen toimielin on se foorumi, mihin jäsenet valitaan lain mukaan kolmikannalla, eli siellä ovat edustettuna yliopiston professorit, muu henkilöstö ja opiskelijat – se on paikka missä kuuluu tiedeyhteisön oma ääni. Konsistori on hallituksen valitsemalle rehtorille keskeinen keskustelupartneri, mutta koska konsistori valitsee hallituksen, joka puolestaan nimittää rehtorin, ei rehtori voi siitäkään syystä toimia yliopistoyhteisöä edustavan konsistorin puheenjohtajana. (Edit: OKM toimitti allekirjoitustilaisuuteen kutsutuille 5.4.  päivätyn version säätiön sääntöluonnoksesta, missä tämä kohta olikin jo muutettu muotoon “Konsistorin puheenjohtajasta määrätään yliopiston johtosäännössä.” – Erittäin järkevä ja tervetullut korjaus!)

Toinen ongelmallinen kohta on §16 siirtymäsäännösten kirjaus, missä säätiön ensimmäisen hallituksen nimittävät nykyisten korkeakoulujen hallitukset, nimityskomitean esityksestä, siten että käytännön nimitysvalta on siirretty yliopiston ja tiedeyhteisön ulkopuolelle. Kuudesta nimityskomitean jäsenestä kolme olisi säätiön perustajien esittämiä henkilöitä, kolme yliopistoyhteisön, ja komitean puheenjohtajana mahdollisessa äänestystilanteessa ratkaisevassa roolissa toimisi perustajien, eli ulkopuolisten asettama jäsen. Tämä siirtäisi uuden yliopiston perustamisen ja sen linjausten muodostamisen kannalta strategisesti tärkeässä vaiheessa vallan pois yliopistojen ja tiedeyhteisön piiristä. Tämä kohta on tärkeä korjata yliopistolain mukaiseksi.

Kolmantena kohtana heti alussa, §2 säätiön tarkoituksen muotoiluun on tehty edellissyksyn sääntöluonnoksista poikkeava lisäys, missä uuden säätiöyliopiston toiminta esitetään perustuvaksi ”Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston tutkimukseen ja opetukseen, muun muassa korkeatasoiseen lääketieteeseen, taloustieteeseen, tekniikkaan ja yhteiskuntatieteisiin sekä näistä johdettaviin uudenlaisiin tutkimuksen ja opetuksen yhdistelmiin”. Tämä kirjaus on tarpeeton, koska se ei aidosti kata kaikkia niitä monia vahvoja tieteenaloja, joita näissä yliopistoissa (erityisesti Tampereen yliopistossa) harjoitetaan. Se on myös omiaan luomaan vaikutelman, että tässä pyritään määrittelemään uudelle yliopistolle profiilia ja painoaloja tavalla, joka kuuluu yliopiston oman päätäntävallan ja tieteen autonomian piiriin. Kohtaa voidaan halutessa jatkossa lukea siten, että säännöissä halutaan erikseen sulkea pois esimerkiksi humanististen tieteenalojen, tai kasvatustieteiden kaltaisten yhteiskunnan ja kulttuurimme kannalta olennaiset alat uuden monialayliopiston tulevaisuuden profiilista. Tämä olisi uutta yliopistoa ja sen monitieteistä potentiaalia merkittävästi kaventava ja heikentävä linjaus.

On erittäin harmillista, että yliopistoyhteisö ei ole voinut avoimesti osallistua säätiön lähtökohdista ja säännöistä käytävään keskusteluun. Lisäksi voi vain arvailla niitä tarkoitusperiä, miksi taustavalmisteluissa on päädytty esittämään säätiön sääntöihin sellaisia kirjauksia, mitä niihin ei yliopistolain ja tieteen autonomian mukaan kuulu. Aviisin yllä mainitussa haastattelussahan yliopistojen rehtorit korostivat, että uuden korkeakoulusäätiön säännöt ovat perustajien ja ministeriön välinen asia, joihin he eivät halua ottaa kantaa. Perustuslakiasiantuntijoiden kantaan nojaten Tampereen yliopiston puolelta myös korostetaan, että ristiriitatilanteissa yliopiston johtosääntö ylittää säätiön säännöt. Yliopiston toimintaan pitäisikin tehdä yksityiskohtaisempia linjauksia vain johtosäännössä, joka on valmisteltu yliopistolain ja yliopiston autonomian mukaisessa järjestyksessä. Kaikki edellä mainitut ongelmalliset yksityiskohdat ovatkin säätiön säännöissä täysin turhia lisäyksiä.

Nyt sääntöihin tutustuttuani oma henkilökohtainen kantani on, että parasta olisi korjata säätiön säännöistä nämä muutamat kauneusvirheet, ja perustaa vahva uusi tiede- ja opetusyliopisto sellaisille lähtökohdille, missä ei heti alkumetreillä ole pahoja valuvikoja. Asiantuntijat pystyvät epäilemättä jäljellä olevat muutamat ongelmakohdat korjaamaan tarvittaessa hyvin nopeasti, jos vain riittävää tahtoa perustajien ja ministeriön keskuudesta löytyy. Seuraavassa vaiheessa tämä keskustelu tulee käytäväksi ennen kaikkea Tampereen kaupunginhallituksessa, missä toivottavasti tehdään sellaisia päätöksiä, jotka kestävät tulevaisuudessa tehtävät kriittiset tarkastelut. Tarkennusten ja sääntöjen korjausten jälkeen uuden yliopiston rakennustyössä on mahdollista edetä selkeissä, yliopistolain takaamissa puitteissa. Kyse on mitä suurimmassa määrin luottamuksen synnyttämisestä kolmen erilaisen, eri tieteenaloja ja johtamiskulttuureja edustavan korkeakoulun yhdistyessä. Nyt nämä muutamat kyseenalaiset kirjaukset täysin turhaan uhkaavat nostaa kysymysmerkkejä hankkeen ja yliopiston tulevan menestyksen ylle.

(Edit: Tampereen kaupunginhallituksen asian käsittelystä ja siellä tehdystä ponsi-kirjauksesta kirjoittaa Jaakko Mustakallio täällä: http://jaakkomustakallio.fi/tampere-3-etenee-parempaan-suuntaan/)

10-year-update: my home pages

screenshot-2016-12-26-16-23-27Update: the new design is now live at: www.unet.fi. – My current university side home pages are from year 2006, so there is a decade of Internet and WWW evolution looming over them. Static HTML is not so bad in itself – it is actually fast and reliable, as compared to some more flaky ways of doing things. However, people access online content increasingly with mobile devices and getting a more “responsive” design (that is, web page design code that scales and adapts content into small or large screen devices differently) is clearly in order.

When one builds institutional home pages as part of the university or other organisation infrastructure, there are usually various technical limitations or other issues, so also in this case. While I have a small “personnel card” style, official contact page in our staff directory, I have wanted my personal home pages to include more content that would reflect my personal interests, publication activity, and to carry links to various resources that I find important or relevant. Our IT admin, however, has limited the WWW server technologies to a pretty minimal set, and there is not, for example “mod_rewrite” module loaded to the Apache that serves our home pages. That means that my original idea to go with a “flat file CMS” to create the new pages (e.g. Kirby: https://getkirby.com/) did not work. There was only one CMS that worked without mod_rewrite that I could find (CMSimple: https://www.cmsimple.org/), and testing that was pain (it was too clumsy and limited in terms of design templates and editing functions for my, non-coder tastes). The other main alternative was to set up a CMS that relies on an actual database (MySQL or similar), but that was forbidden from personal home pages in our university, too.

For a while I toyed with an idea that I would actually set up a development server of my own, and use it to generate static code that I would then publish on the university server. Jekyll (https://jekyllrb.com/) was most promising option in that area. I did indeed spend few hours (after kids have gone to bed) in setting up a development environment into my Surface Pro 4, building on top of the Bash/Ubuntu subsystem, adding Python, Ruby, etc., but there was some SSH public key signing bug that broke the connection to GitHub, which is pretty essential for running Jekyll. Debugging that road proved to be too much for me – the “Windows Subsystem for Linux” is still pretty much a work-in-progress thing. Then I also tried to set up an Oracle VM VirtualBox with WordPress built in, but that produced some other, interesting problems of its own. (It just also might be a good idea to use something a bit more powerful than Surface Pro for running multiple server, photo editing and other tools at the same time – but for many things, this tablet is actually surprisingly good.)

Currently, the plan is that I will develop my new home pages in WordPress, using a commercial “Premium” theme that comes with actual tutorials on how to use and adapt it for my needs (plus they promise support, when I’ll inevitably lose my way). In last couple of days, I have made decent progress using the Microsoft Webmatric package, which includes an IIS server, and pretty fully featured WordPress that runs on top of that (see: http://ivanblagojevic.com/how-to-install-wordpress-on-windows-10-localhost/). I have installed the theme of my choice, and plugins it requires, and started the selection and conversion of content for the new framework. Microsoft, however, has decided to discontinue Webmatrix, and the current setup seems bit buggy, which makes actual content production somewhat frustrating. The server can suddenly lose reading rights to some key graphics file, for example. Or a WordPress page with long and complex code starts breaking down at some point, so that it fails to render correctly. For example, when I had reached about the half way point in creating the code and design for my publications page, the new text and graphics started appearing again from the top of the page, on top of the text that was there already!

I will probably end up setting up the home pages into another server, where I can actually get a full Apache, with mod_rewrite, MySQL and other necessary functions for implementing WordPress pages. In UTA home pages there would then be a redirect code that would show the way to the new pages. This is not optimal, since the search engines will not find my publications and content any more under the UTA.fi domain, but this is perhaps the simplest solution in getting the functionalities I want to actually run as they should. Alternatively, there are some ways to turn a WordPress site into static HTML pages, which can then be uploaded to the UTA servers. But I do not hold my breath whether all WordPress plugins and other more advanced features would work that way.

Happy Geek Holidays!

Aamulehti: Tieteen autonomia ja uuden yliopiston hallinto

Aamulehti: Tampere3-kannanotto
Aamulehti: Tampere3-kannanotto

Kannanotto #Tampere3-yliopiston suunniteltuun hallintomalliin:

Aamulehti on uutisoinut (2.11.) yliopistoyhteisön huolesta, miten käy yliopistodemokratian Tampereen uudessa yliopistossa. Huolen syy, yliopistodemokratian perustava merkitys tieteelle ja yliopiston menestykselle, ei kuitenkaan käynyt jutusta selväksi. Yliopiston laatu, vaikuttavuus ja tuloksellisuus rakentuvat yliopiston autonomian sekä tutkimuksen ja opetuksen vapauden periaatteille.

Niin professorit, tutkimus- ja opetushenkilöstö kuin opiskelijatkin Tampereen yliopistoyhteisössä näkevät uuden Tampere3-yliopiston myönteisenä mahdollisuutena yhteistyöhön ja uusiin avauksiin. Monialaisuus ja -tieteisyys tarjoavat opetukselle, tutkimukselle, yhteiskunnalliselle vuorovaikutukselle ja innovaatioille hyvän kasvualustan. Uuden yliopiston perustamiseen ja sääntöihin liittyvät yksityiskohdat vaativat kuitenkin muutoksia.

Professorit tieteenalojensa johtajina kantavat huolta erityisesti huippuluokan tieteen tekemisen mahdollisuuksista. Yliopistolakiin ja perustuslakiin on kirjattu tieteen autonomia ja yliopistojen itsehallinto: itse itseään korjaavalla tiedeyhteisöllä on parhaat keinot tunnistaa tärkeät, uutta luovat tutkimusaiheet ja julkaista tulokset ilman ulkoista kontrollia ja sensuuria. Tästä peruslähtökohdasta tuskin on näkemyseroja uutta Tampere3-yliopistoa valmistelevien tahojen keskuudessa.

Tehokas, huippuluokan yliopisto edellyttää heti alusta lähtien tiedeyhteisön luottamukseen nojaavaa, vahvaa hallintoa. Luottamus syntyy, kun toimitaan yliopistolain mukaisesti: vaaleilla valittu monijäseninen toimielin konsistori valitsee hallituksen, joka puolestaan valitsee rehtorin operatiiviseksi johtajaksi.

Nyt sekä maan hallituksen lakiehdotukseen että yliopistosäätiön sääntöluonnokseen on kirjattu siirtymäsäännöksiä, jotka tarpeettomasti poikkeavat yliopistolaista. Kaavailtu hallituksen nimityskomitean kokoonpano siirtäisi vallan yliopistoyhteisön ulkopuolelle. Myös siirtymäkauden hallituksen jopa nelivuotiset kaudet lykkäävät lain mukaiseen nimitysprosessiin siirtymistä tarpeettomasti eteenpäin.

Säätiön säännöissä ei myöskään pidä rajoittaa tiedeyhteisöä edustavan konsistorin valtaa asettamalla sen puheenjohtajaksi rehtoria. Näin laajassa yliopistokokonaisuudessa on erityisen tärkeä varmistaa tieteellisen asiantuntemuksen vaikuttavuus johtamisjärjestelmässä, jotta monitieteisen kentän monet äänet saadaan rikastuttamaan ja tarvittaessa korjaamaan mahdollisia operatiivisen johdon sokeita pisteitä.

Tuore yliopistolain vaikutuksia arvioiva raportti osoitti, että johtajakeskeisempi johtamisjärjestelmä on etäännyttänyt yliopistoyhteisöä päätöksenteosta ja kärjistänyt johdon ja henkilöstön näkemyseroja. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen esitti arvion julkistamisen yhteydessä, että viesti on otettava vakavasti: on kehitettävä toimintakulttuuria ja johtamista vuorovaikutusta lisäävään suuntaan. Perustettava yliopisto voi näyttää tässä esimerkkiä uudella, sille soveltuvalla johtamisjärjestelmällä, jossa laajapohjainen tieteellinen asiantuntemus ja akateeminen osaaminen ovat strategian keskeisiä elementtejä.

Tiedeyhteisön ja perustajien halu ja pyrkimys tamperelaisen korkeakoulukokonaisuuden menestykseen ja kehittämiseen on vahva ja yhteinen. Kun luodaan uusi yliopisto, on erittäin tärkeä varmistaa, että siitä tulee autonomisen tieteenharjoittamisen kannalta ja perustuslain tarkoittamassa mielessä hyvä yliopisto.

Mari Hatavara, Frans Mäyrä

Kirjoittajat ovat Tampereen yliopiston professoreja ja kuuluvat Professoriliiton Tampereen yliopiston osaston johtokuntaan.

(Julkaistu Aamulehdessä ti 8.11.2016)

%d bloggers like this: