Month: June 2018

#Tampere3, luottamus ja tieteen selkäranka

Viime aikoina on levinnyt hälyttäviä uutisia: Tampereen uuden yliopiston johtosäännössä on uutisoitu olevan lainvastaisuuksia, ja yliopistoyhteisön keskeiset ryhmät ovat jättäneet kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Siirtymävaiheen hallituksen menettelyjen ja sen laatiman johtosäännön kirjausten on uutisissa kerrottu vaarantavan perustuslaissa turvatun yliopistojen hallinnollisen autonomian ja tieteellisen riippumattomuuden. Suomen Kuvalehti julkaisi äskettäin johtavan suomalaisen sosiologin, akatemiaprofessori Pertti Alasuutarin kirjoituksen, missä hän katsoo, että Teknologiateollisuus haluaa sanella, millaista uuden yliopiston tutkimus ja opetus ovat, ja vakavasti harkitsee, haluaako enää jatkaa uuden yliopiston palveluksessa. Akateemisen maailman ulkopuolisille voi helposti olla epäselvää, mistä on kysymys. Eivätkö yliopistot halua olla vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa? Eikö yliopistoyhteisön mielestä tieteellä pitäisi olla positiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan?

Olen itse toiminut Tampereen yliopistossa vuodesta 1985, jolloin aloitin siellä opintoni. Toimin tällä hetkellä professorina, viestintätieteiden tiedekunnan varadekaanina ja Suomen Akatemian tieteen huippuyksikön johtajana. Toimin aiemmin myös OKM:n asettaman Tampere3-ohjausryhmän professorikuntaa edustavana jäsenenä. Olen johtanut kymmeniä ulkopuolisella, kilpailulla rahoituksella toteutettuja tutkimushankkeita, ja monissa niissä meillä on ollut kumppanina yrityksiä, yhteisöjä tai muita, akateemisen maailman ulkopuolisia tahoja. Pääsääntöisesti olen kokenut tämän yhteistyön ja vuorovaikutuksen rikastuttavana, ja pidän kannatettavana sitä perustavaa visiota, että uusi Tampere3-korkeakoulu on tiiviisti kiinni ympäröivässä maailmassa, ja hyödyntää esimerkiksi Tampereen kaupunkia laajana ”koelaboratoriona”, missä erilaisia monimutkaisia todellisen maailman ongelmia voidaan yhteistyössä pyrkiä niin tutkimaan kuin ehkä myös osin ratkaisemaan. Minusta on myös hyvä asia, että osana yliopisto-opintoja on monitieteisiä projektiopintoja, missä erilaisten yhteistyökumppanien kanssa tartutaan myös käytännöllisiin haasteisiin, tutkitaan, kokeillaan ja kehitetään käytännössä korkeakoulutetulta asiantuntijalta tulevaisuudessa edellytettäviä taitoja. Tällaiset elementit on sisällytetty tiedekuntamme tutkinto-ohjelmien tuleviin opetussuunnitelmiin.

Tieteellisen toiminnan riippumattomuus ja autonomia on kuitenkin periaatteellisesti erittäin tärkeä; kyseessä on luovuttamaton osa yliopistojen perusolemusta. Kun siitä aletaan tinkiä, ei kohta enää olla aidossa tiedeyliopistossa. Tietyillä aloilla tämä on erittäin paljaassa muodossa näkyvissä: jos lääketieteellisen tutkijan havaitaan ottaneen rahaa vastaan tupakkateollisuudelta, herää välittömästi epäilys hänen tupakan terveysvaikutuksia koskevan tutkimuksensa riippumattomuudesta. Tutkimusta lukevan mielessä voi herätä kysymys, onko taustayhteisö jotenkin ohjaillut kysymyksenasettelua, tutkimukseen valittua näkökulmaa, tai suoraan pyrkinyt estämään ei-toivottujen tutkimustulosten päätymistä julkisuuteen. Jonkin intressiryhmän ”omistuksessa” (ja omistajaohjauksessa) oleva yliopisto tuskin kokonaisuudessaan helposti joutuu yhtä radikaalien epäluulojen alle, mutta kysymyksiä voi nousta siitä, onko tällaisissa puitteissa tehtävä tutkimustyö näkökulmiltaan kapea-alaisempaa, tai jossain määrin älyllisesti epärehellistä, verrattuna toisella tavalla profiloituneessa yliopistossa tehtävään.

Tieteen autonomia ja yliopistojen itsehallinto on kirjattu perustuslakiin juuri sen takia, että tällaisia epäilyksiä ei voisi laajamittaisesti syntyä, ja että meillä olisi riippumattomia tiedeinstituutioita, jotka puolueettomasti, kansainvälisten käytänteiden mukaisesti vertaisarvioivat toinen toistensa toimintaa. Jos yliopiston perustamiseen ja sen strategian määrittämiseen alkaa keskeisesti sekaantua vaikkapa erilaisia kaupallisia intressejä, ei tällainen yliopisto pian enää näyttäydy kansainvälisten kumppaniensa rinnalla uskottavana, puolueetonta tiedonintressiä ja kriittistä ajattelua tinkimättömästi edistävänä toimijana. Valitettavasti tällaisia epäilyksiä alkaa jo ilmeisesti nousta varjostamaan uuden Tampereen yliopiston syntyä. Sen sijaan, että julkisuuteen olisi välittynyt vahva kuva siitä kuinka siirtymävaiheen hallitus ja sen piirissä vaikuttavat tietyt perustajatahot pyrkisivät pyyteettömästi edistämään tiedettä, ja työskentelisivät aidosti tiedettä vaalivana, yleishyödyllisenä säätiönä, onkin jouduttu seuraamaan monivaiheista näytelmää, missä kulissien takainen painostus on lopulta noussut myös julkisuuteen: uutisten mukaan OKM oli uhkaillut TaYn hallitusta ja rehtoria rahoituksen vähenemisellä ja hallituksen jäsenten henkilökohtaisella korvausvastuulla, ellei ulkopuolisten perustajien valitsemaa siirtymävaiheen säätiöhallitusta hyväksytä esitetyssä kokoonpanossaan; samoin on kerrottu siitä kuinka siirtymävaiheen hallitus olisi puolestaan mm. pantannut valmistelemaansa uuden yliopiston johtosääntöluonnosta valintansa vahvistamiseen saakka, mikä jälkeen on paljastettu johtosääntö, joka siirtäisi yliopiston ylimmän päätösvallan täysin yliopistoyhteisön ulkopuolisille tahoille; ja kun vaaleilla (asetettujen kiintiösääntöjen puitteissa) valittu konsistori on ryhtynyt toteuttamaan laissa taattua tehtäväänsä uuden hallituksen valinnassa, muuttaakin siirtymävaiheen hallitus kesken kaiken johtosääntöä, siten että siirtymävaiheen hallituksen omaa valtaa vahvistetaan kautta linjan (ks. linkit alla). Tällainen menettely ei täytä hyvän hallintotavan kriteerejä, ja siirtymävaiheen hallituksen toiminnasta onkin jätetty valitus myös hallinto-oikeuteen.

Harmillista on, että vaikka kuuluisi siihenkin yliopistoyhteisön ryhmään (kuten itse kuulun), jonka mielestä tietyt siirtymävaiheen hallituksen tavoittelemat uudistukset ovat sinänsä oikean suuntaisia, on niitä vaikea puolustaa, kun valittu toimintamalli vie jatkuvasti pohjaa luottamukselta. Jo yksinomaan jatkuva salailu asioiden valmistelussa on täysin kestämätöntä – ja suorastaan sen julkisuuslain vastaista joka ohjaa yliopistojen kaltaisia, julkista valtaa käyttäviä toimijoita. Julkisuuslain rikkomuksista uutisoitiin laajasti mm. uuden rehtorin valintaprosessin yhteydessä (ks. alla).

Vielä kertauksena: lainsäädännön ylin tulkitsija, eduskunnan perustuslakivaliokunta on siis Tampereen yliopiston perustamista koskevassa lausunnossaan korostanut, että ”myös säätiöyliopiston hallituksen kokoonpanon on määräydyttävä yliopistoyhteisön itsensä päätöksin ja vastaavia periaatteita noudattaen kuin julkisoikeudellisissa yliopistoissa” (PeVL 11/2009 vp, s. 4/II: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/pevl_11+2009.pdf ). Lisäksi valiokunta on säätiöyliopistojen osalta painottanut, että ”sikäli kuin tällaisia laitoksia pidetään yliopistoina, niiden tulee toiminnassaan pystyä tarjoamaan takeet perustuslain 16 §:n 3 momentin täyttämisestä ja olla hallinnollisesti niin järjestettyjä, että tiede ja tutkimusyhteisön itsehallinto tulee niissä turvatuksi perustuslain 123 §:ssä tarkoitetulla tavalla ’sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään’ (PeVL 11/2009 vp, s. 4/I). Näillä vaatimuksilla turvataan yliopiston toiminnan perustuslain 16 §:n 3 momentissa mainittua ydintä, joka on vapaa tiede, taide ja ylin opetus.” (Ks. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/PeVL_43+2017.aspx )
Uuden yliopistolain käsittelyn yhteydessä perustuslakivaliokunta puolestaan lausui mm. näin: ”Näin ollen mikään lainsäätäjän valitsema sääntelyvaihtoehto ei saa johtaa siihen, että yliopistoyhteisö ei voi valita hallituksen enemmistöä yliopiston sisäisistä ryhmistä. Säätiöyliopistojen erityiseen rakenteeseen ja organisoitumismuotoon viitaten valiokunta ei kuitenkaan nähnyt perustuslain 123 §:n 1 momentista johtuvaa estettä sille, että säätiön perustaneille tahoille jo lailla turvataan tietty vähemmistöedustus hallituksessa, esimerkiksi kaksi paikkaa seitsemästä. Näidenkin hallituksen jäsenten tuli kuitenkin olla yliopistoyhteisön aidosti valittavissa.” (PeVL 18/2009 vp) Siirtymäkauden hallituksen ajama linja sulkea tamperelainen tiedeyhteisö ulos yliopiston hallinnosta on siis useassa suhteessa perustuslain vastainen. (Ks. lausunto: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/pevl_18+2009.pdf )

Henkilökohtaisena kommenttina todettakoon, että ymmärrän täysin professori Alasuutarin syvän turhautumisen, eikä kyseessä ole tutkijoiden, tai ylimmän tutkimusjohdon parissa mikään yksittäistapaus. Olen ulkomailla joskus törmännyt yliopiston nimeä käyttävään opinahjoon, missä professori kertoi katkerana, että hänen täytyy jopa keskiajan historiaa käsittelevää kurssiehdotusta tehdessään aina lomakkeella perustella, miten tämä kurssi edistää yritysten työvoimatarpeita, kansallista kilpailukykyä tai muuta yhteiskunnallista menestystä. Muistan silloisen syvän säälin ja myötähäpeän tunteet; kohtaaminen jäi mieleen varoittavana esimerkkinä siitä viestistä, mitä perustava kyvyttömyys ymmärtää tieteellisen toiminnan perusluonnetta välitti siitä kulttuurista, millä tuota laitosta yritettiin johtaa. Voi olla, että tieteellisen perustutkimuksen synnyttämä ymmärrys auttaa pitkällä tähtäimellä jonkin merkittävän ongelman ratkaisemisessa, mutta tällaisen välineellisen ajattelun pakottaminen kaikkea tiedettä johtavaksi strategiseksi pääperiaatteeksi on hyvin vaarallista, ainakin jos halutaan luoda uskottava tiedeyliopisto. Jos sen sijaan tavoitteena on luoda jotain aivan muuta, se on toinen asia. Silloin kannattaa tuo toinen tavoite lausua ääneen, jotta osaamme tehdä siitä oikeat päätelmät. Selvää on, että nyt valitut toimintalinjat ovat jo vaikuttaneet demoralisoivasti moniin tieteentekijöihin. Prosessi on myös aiheuttanut yliopistolle mahdollisesti vielä pitkään vaikuttavaa mainehaittaa ainakin tiedeyhteisön parissa. On selkeän korjausliikkeen paikka.

Lisäluettavaa aiheesta, ks. esimerkiksi:

(Edit 10.6.2018: korjattu typo: Latvapuro > Lavapuro.)

Professorial Fellow (tutkijaprofessori), starting in August

img_8012I was happy to note the news today that I had been selected as the Professorial Fellow (tutkijaprofessori) into the Institute for Advanced Social Research (IASR) in the research collegium of the University of Tampere. This will be for a fixed term of one year, and I will also remain in the role of director of Centre of Excellence in Game Culture Studies. But my job description will change for the coming academic year, so that I will leave most (the idea is: ALL) teaching and administration, and just focus on doing research for one year.

I have done long days in the service of multiple departments, schools and faculties, since 2006 in the administrative roles of Deputy Director, and then as the Vice Dean, so after those 12 years, it feels great to be able to clean the calendar a bit, expand the horizons, and just focus on actual research work for a full year.

My research plan for this year is titled “Empowerment and exclusion – Meaning and agency in contemporary game cultures”, and you can also go and read about all the other new collegium research fellows (in Finnish) from here: http://www.uta.fi/ajankohtaista/uutinen/uudet-kollegiumtutkijat-valittiin-0.