Tietokone, henk.koht. (On personal computers)

lenovo-x1-yoga-feature-3
Yoga X1 (photo © by Lenovo)

[Note in Finnish about the use and evolution of personal computers] Henkilökohtaiset tietokoneet ovat verrattain nuori ilmiö, ja ajatus yhden ihmisen käyttöön suunnitellusta ja hankitusta tietokoneesta olisi ollut vielä 1950- ja 60-luvuilla lähes käsittämätön. Tietotekniikan hinta on kuitenkin alentunut, ja samalla ajatus tietokoneesta on ihmiskeskeistynyt. Kalliit tieteelliset ja taloushallinnon laskimet ovat mukautuneet ja mukautettu ihmisten mitä moninaisimpien tarpeiden palvelukseen. Tietokone tallentaa ja arkistoi tekstiä ja dataa, hallitsee digitaalisia kalentereita, mutta myös taipuu tuottamaan ja toistamaan musiikkia, kuvia ja mallintamaan vuorovaikutteisia virtuaalisia tiloja. Yhdistyneenä tietoverkkoihin, tietokoneet ovat monikanavaisia ja monimuotoisia viestimiä, itseilmaisun ja sosiaalisen järjestäytymisen välineitä, arkisen elämän, viihteen ja taiteen näyttämöitä.

Apple_I_Computer
Apple I (photo by By Ed Uthman – originally posted to Flickr as Apple I Computer, CC BY-SA 2.0)

Kun 80-luvulla aloittelin silloisten kotitietokoneiden parissa tietokoneharrastusta, mahdollisuudet olivat avoinna tietotekniikan kehityksen osalta moneen suuntaan. Erilaisia kokeiluja, tuotekategorioita ja digitaalisten sisältöjen lajityyppejä kehiteltiin aktiivisesti. 1990- ja 2000-lukujen aikana tuntui ajoittain siltä, että merkittävät innovaatiot olivat jo takanapäin, ja mielenkiinto rajoittui lähinnä siihen, milloin 286:n jälkeen tulee 386 ja 486, ja mikä Windows 3.1:sta seuraavan käyttöjärjestelmäversion nimeksi tulee.

Mobiililaitteet, ympäristöön sulautuva ja kaikkialla läsnäoleva tietotekniikka on muuttanut tätä perustilannetta niin, että nyt 2010-luvun lopulla tieto- ja viestintätekninen tulevaisuus vaikuttaa jälleen kiehtovalta. Samalla globaalit ongelmat ovat kuitenkin myös nousseet sellaiseen mittaan ja tietoisuuteen, että tietotekniikka itsessään vaikuttaa jossain määrin triviaalilta ja marginaaliseltakin aihepiiriltä. Sosiaalisen median kautta tapahtuva yhteiskunnallisen vastakkainasettelun kasvu ja julkisen keskustelun kriisi kuitenkin osaltaan todistavat myös siitä, kuinka merkittävällä tavalla viestinnän ja vuorovaikutuksen järjestämisen tekniikoillamme on syvällistä vaikutusta arkielämän ja yhteiskunnan kehitykseen.

OLPC: Kannettava tietokone jokaiselle lapselle -järjestön esituotantomalli (photo by “Fuse-Project”; OLPC-Wiki: “Walter”)

Koneiden kanssa keskustelu on myös vuoropuhelua oman, teknologisesti sävyttyneen ja rakentuneen minuutemme kanssa. Mikään laite mitä käytämme tänään, ei ole tietääkseni saapunut ulkoavaruudesta keskuuteemme, vaan kyse on ihmisenä olemisen laajennuksista, joita olemme itse kehitelleet ja joihin olemme syystä tai toisesta ripustautuneet. Kierros kodinkonemyymälässä tai autokaupassa jättää itselleni usein saman, hieman kummastuneen ja kunnioittavan tunnelman kuin esimerkiksi käynti kansatieteellisessä museossa, loputtoman monimuotoisesti kirjailtujen päähineiden tai toisistaan eri tavoin eroavien rukinlapojen keskellä. Ecce homo. Totuus löytyy uusimmasta automaattivaihteistosta.

Tänä vuonna ihmisillä jotka uhraavat aikaansa ja vaivojaan henkilökohtaisten tietokoneiden kehittämiseen, vaikuttaa olevan käsillä useita perustavia erimielisyyksiä ja vaihtoehtoisia kehityssuuntia sille, mitä tietokoneen tulisi meille olla ja merkitä. Osin kyse on henkilökohtaisen tietokoneen jäämisestä kehityksen sivuraiteelle: tietokoneiden pohdiskelua paljon suurempi osa energiastamme menee siihen kun yritämme taivuttaa käyttäytymistämme sellaiseen muotoon että Facebookin, Googlen tai Applen kaltaisten yritysten palveluihinsa kehittämät algoritmit paljastaisivat meille maailmasta ne kasvot joista olemme kiinnostuneita, ja samalla kuvastaisivat meitä itseämme toisille ihmisille siten kuin meistä hyvältä tuntuu. Tai siihen kun valitsemme uutta älypuhelinmallia ja siihen päivittäisen elämän kannalta olennaista valikoimaa mobiilisovelluksia.

Osa kehittäjistä pyrkii sekoittamaan tietokoneen ja mobiililaitteen välistä rajaa: hybridilaitteet kukoistavat. Osa pyrkii pitämään esimerkiksi kosketusnäyttöihin, hahmontunnistukseen ja puheohjaukseen liittyvät kehityskulut poissa henkilökohtaisten tietokoneiden rajoja ja olemusta hämärtämästä. Osa yrittää tehdä tietokoneesta mahdollisimman ohuen ja kevyesti kaikkialle mukana kulkevan, vaivattomasti auki sujahtavan ja päiväkausia yhdellä latauksella toimivan. Toisille henkilökohtainen tietokone on vain tietynlainen pääte pilvipalveluissa raksuttaviin toiminnallisuuksiin ja dataan – tietokone voi kulkea taskussa, ja sen käyttöliittymä korvassa. Yhdelle kehittäjäryhmälle puolestaan henkilökohtaisen tietokoneen tehokkuus on kaikki kaikessa, ja tavoitteena on pakata virtuaalitodellisuuden edellyttämää suorituskykyä myös kannettavan tietokoneen kehysten sisään, ja varustaa se liitännällä silmikkonäyttöön. Suuri joukko kehittäjiä ja valmistajia pyrkii tuomaan henkilökohtaisen tietokoneen hintaa niin alas, että se olisi kilpailukykyinen jopa edullisempien älypuhelintenkin kanssa, vaikka silläkin riskillä että pitkälle tingitty laite ei enää selviäisi vähääkään haastavammista tehtävistä tökkimättä. Toisiin pyrkimyksiin liittyy muotoilu, missä kestävyys ja käytännöllisyys ovat keskeisintä, toisissa puolestaan henkilökohtaista tietokonetta pyritään kehittämään paitsi elektroniikan, myös värien, viimeistelyn ja hienomekaanisen insinöörityön alueella niin sofistikoituneeksi ja yksilölliseksi kokonaisuudeksi kuin mahdollista.

Leonardos-Laptop
Ben Shneiderman, Leonardo’s Laptop (2002) – sikäli kun tiedän, ei ole juurikaan tehty “cultural laptop studies”-tutkimusta sillä kriittis-analyyttisellä tutkimusotteella kuin Paul du Gay ym. “Story of Sony Walkman” -kirjassaan (1996)  – Schneiderman keskittyy ‘universal usability’-teemaan.

Hyötyrationaalinen tarve on vain yksi ulottuvuus ihmisen suhteessa teknologiaansa. Tosin, jos omat tähänhetkiset tarpeeni jos ottaa esimerkiksi, ollaan näissäkin nopeasti yhteensovittamattomien ristiriitojen viidakossa. Pitkät työpäivät, pienet näytöt, pieni teksti ja helposti väsyvät silmät ovat yhdistelmä, mihin parhaiten vastaisi laite, missä näyttö on vähintään 40-50-tuumainen, ja sitä katsottaisiin ainakin puolentoista, parin metrin etäisyydeltä. Toisaalta liikkuvassa työssä mukana kannettavan laitteen olisi tärkeää olla mahdollisimman kompakti, kevyt ja toisaalta siinä pitäisi olla akku jonka varassa kymmentuntinenkin työrupeama sujuu tarvittaessa ilman yhteyttä seinäpistokkeeseen. Niin kauan kuin nämä laitteet eivät osaa vielä lukea ajatuksia, mahdollisimman monipuoliset mahdollisuudet itseilmaisuun ja vuorovaikutukseen erilaisten sisältöjen luomisessa olisivat tärkeitä: mahdollisuus paitsi kirjoittaa ergonomialtaan korkealuokkaisella mekaanisella näppäimistöllä (siksikin koska sanelu ei vielä täysin luotettavasti toimi), piirtää ja värittää, maalata ja valokuvata, myös tallentaa hyvälaatuista videota ja ääntä suoraan laitteesta, esimerkiksi videoitujen luentojen ja neuvottelujen tarpeisiin. Pelien, virtuaalimaailmojen, multimedian, analyysiohjelmistojen ja erilaisten kehitystyökalujen parissa tehtävä työ puolestaan edellyttäisi laskentatehoa, muistia ja korkearesoluutioisia näyttötiloja, jotka ovat ristiriidassa vaikkapa keveyden ja pitkän akunkeston kanssa. Henkilökohtainen tietokone on siis kameleonttimaisena, digiaikakauden “kaiken teknologian” leikkauspisteenä ja pullonkaulana sikäli epäkiitollisessa asemassa, että oli se mitä tahansa, se aina sulkee pois jotain muuta, mitä henkilökohtainen tietokone myös mielellään saisi olla – ainakin joskus, jonakin päivänä ja hetkenä.

Vaikka mainostajat mielellään korostavat pyrkimystä täydellisyyteen ja kaupustelemiensa tuotteiden tinkimättömyyttä mahdollisimman monella osa-alueella, niin kehittäjät kuin useimmat käyttäjät ymmärtävät että henkilökohtainen tietokone on aina jossain määrin epätyydyttävä kompromissi. Sitä leimaa puute ja vajavaisuus – jotain joka usein paljastuu kaikkein kiusallisimmalla hetkellä, kun akku loppuu, teho osoittautuu riittämättömäksi, tai kun riittämättömät ohjauslaitteet ja näytön ominaisuudet tuskastuttavat jännetuppitulehduksen ja päänsäryn piinaamaa käyttäjää. Jotkut yrittävät luopua tietokoneista kokonaan, käyttää jotain muuta tekniikkaa, tai ottaa etäisyyttä kaikkeen tietotekniikkaan. Totuus kuitenkin on, että olemme edelleen lähes jokaisena päivänä myös henkilöitä, joita meidän jokapäiväinen henkilökohtainen tietokoneemme määrittää, rajoittaa, kiusaa ja ajoittain myös palkitsee. Tietokoneen monet mahdollisuudet tuovat esiin omat rajoituksemme – katsot tietokonetta, ja tietokoneestasi katsoo takaisin sinä itse.

Porsche-Design-Book-One
Book One (photo © by Porsche Design)

Future of interfaces: AirPods

apple-airpods
Apple AirPods (image © Apple).

I am a regular user of headphones of various kinds, both wired and wireless, closed and open, with noise cancellation, and without. The latest piece of this technology I invested in are the “AirPods” by Apple.

Externally, these things are almost comically similar to the standard “EarPods” they provide with, or as the upgrade option for their mobile devices. The classic white Apple design is there, just the cord has been cut, leaving the connector stems protruding from the user ears, like small antennas (which they probably also indeed are, as well as directional microphone arms).

There are wireless headphone-microphone sets that have slightly better sound quality (even if AirPods are perfectly decent as wireless earbuds), or even more neutral design. What is here interesting in one part is the “seamless” user experience which Apple has invested in – and the “artificial intelligence” Siri assistant which is another key part of the AirPod concept.

The user experience of AirPods is superior to any other headphones I have tested, which is related to the way the small and light AirPods immediatelly connect with the Apple iPhones, detect when they are placed into the ear, or or not, and work hours on one charge – and quickly recharge after a short session inside their stylishly designed, smart battery case. These things “just work”, in the spirit of original Apple philosophy. In order to achieve this, Apple has managed to create a seamless combination of tiny sensors, battery technology, and a dedicated “W1 chip” which manages the wireless functionalities of AirPods.

The integration with Siri assistant is the other key part of AirPod concept, and the one that probably divides user’s views more than any other feature. A double tap to the side of an AirPod activates Siri, which can indeed understand short commands in multiple languages, and respond to them, carrying out even simple conversations with the user. Talking to an invisible assistant is not, however, part of today’s mobile user cultures – even if Spike Jonze’s film “Her” (2013) shows that the idea is certainly floating around today. Still, mobile devices are often used while on the move, in public places, in buses, trains or in airplanes, and it is just not feasible nor socially acceptable that people carry out constant conversations with their invisible assistants in this kind of environments – not yet today, at least.

Regardless of this, Apple AirPods are actually to a certain degree designed to rely on such constant conversations, which both makes them futuristic and ambitious, but also a rather controversial piece of design and engineering. Most notably, there are no physical buttons or other ways for adjusting volume in these headphones: you just double tap to the side of AirPods, and verbally tell Siri to turn the volume up, or down. This mostly works just fine, Siri does the j0b, but a small touch control gesture would be just so much more user friendly.

There is something engaging in testing Siri with the AirPods, nevertheless. I did find myself walking around the neighborhood, talking to the air, and testing what Siri can do. There are already dozens of commands and actions that can be activated with the help of AirPods and Siri (there is no official listing, but examples are given in lists like this one: https://www.cnet.com/how-to/the-complete-list-of-siri-commands/). The abilities of Siri still fall short in many areas, it did not completely understand Finnish I used in my testing, and the integration of third party apps is often limited, which is a real bottleneck, as these apps are what most of us are using our mobile devices for, most of the time. Actually, Google and the assistant they have in Android is better than Siri in many areas relevant for daily life (maps, traffic information, for example), but the user experience of their assistant is not yet as seamless or integrated whole as that of Apple’s Siri is.

All this considered, using AirPods is certainly another step into the general developmental direction where pervasive computing, AI, conversational interfaces and augmented reality are taking us, in good or bad. Well worth checking out, at least – for more in Apple’s own pages, see: http://www.apple.com/airpods/.

Todellisuutemme tulevaisuus? Nuorten filosofiatapahtuma 2017

[Talked in Finnish about the future of “real” and “virtual” in Helsinki today.] Osallistuin alustajana ja panelistina tänään Nuorten filosofiatapahtumaan. Oma esitykseni (ks. runko alla) pyrki virittelemään pohdintaa ja keskustelua siitä, mihin tulevaisuudessa voi mahdollisesti johtaa ne käynnissä olevat kehityskulut, missä “vaikuttavat mutta ei-materiaaliset” todellisuutta rakentavat kehykset ja kerrokset tulevat keskellemme, ja ohjaavat osaa ihmisistä ajattelemaan, aistimaan, tietämään ja toimimaan – mutta suuri osa väestöä toisaalta ei jaa samaa todellisuutta.

Aineettomien ideoiden vaikutus on perustava kaikkien meidän arkisessa elämässä, ja todellisuuden sosiaalinen rakentuminen muovaa jatkuvasti sitä keitä olemme ja miten ymmärrämme maailmamme. Tässä tilaisuudessa pohdinnan kohteena oli erityisesti uudenlaiset, potentiaalisesti keskenään ristiriitaiset, mutta samoihin tiloihin ja tilanteisiin levittäytyvät pelien, informaation ja sosiaalisen vuorovaikutuksen todellisuuskerrokset. Kuinka tasa-arvon, vallan, yksityisyyden, rahan/arvon, työn/vapaa-ajan ja maailman muuttamisen tai “eskapismin” kaltaiset kysymykset muotoillaan kenties uudelleen, kun nämä kehityskulut ottavat tulevina vuosina seuraavat askeleensa. Kuinka niihin on syytä varautua, millaista peli-, informaatio- ja medialukutaitoa täytyy vaalia ja kehittää että pahimmat uhkakuvat eivät toteutuisi? Kiitokset kaikille keskustelukumppaneille, paikalla oli poikkeuksellisen fiksua, kriittisesti ja laajakaarisesti ajattelevaa väkeä!

10-year-update: my home pages

screenshot-2016-12-26-16-23-27Update: the new design is now live at: www.unet.fi. – My current university side home pages are from year 2006, so there is a decade of Internet and WWW evolution looming over them. Static HTML is not so bad in itself – it is actually fast and reliable, as compared to some more flaky ways of doing things. However, people access online content increasingly with mobile devices and getting a more “responsive” design (that is, web page design code that scales and adapts content into small or large screen devices differently) is clearly in order.

When one builds institutional home pages as part of the university or other organisation infrastructure, there are usually various technical limitations or other issues, so also in this case. While I have a small “personnel card” style, official contact page in our staff directory, I have wanted my personal home pages to include more content that would reflect my personal interests, publication activity, and to carry links to various resources that I find important or relevant. Our IT admin, however, has limited the WWW server technologies to a pretty minimal set, and there is not, for example “mod_rewrite” module loaded to the Apache that serves our home pages. That means that my original idea to go with a “flat file CMS” to create the new pages (e.g. Kirby: https://getkirby.com/) did not work. There was only one CMS that worked without mod_rewrite that I could find (CMSimple: https://www.cmsimple.org/), and testing that was pain (it was too clumsy and limited in terms of design templates and editing functions for my, non-coder tastes). The other main alternative was to set up a CMS that relies on an actual database (MySQL or similar), but that was forbidden from personal home pages in our university, too.

For a while I toyed with an idea that I would actually set up a development server of my own, and use it to generate static code that I would then publish on the university server. Jekyll (https://jekyllrb.com/) was most promising option in that area. I did indeed spend few hours (after kids have gone to bed) in setting up a development environment into my Surface Pro 4, building on top of the Bash/Ubuntu subsystem, adding Python, Ruby, etc., but there was some SSH public key signing bug that broke the connection to GitHub, which is pretty essential for running Jekyll. Debugging that road proved to be too much for me – the “Windows Subsystem for Linux” is still pretty much a work-in-progress thing. Then I also tried to set up an Oracle VM VirtualBox with WordPress built in, but that produced some other, interesting problems of its own. (It just also might be a good idea to use something a bit more powerful than Surface Pro for running multiple server, photo editing and other tools at the same time – but for many things, this tablet is actually surprisingly good.)

Currently, the plan is that I will develop my new home pages in WordPress, using a commercial “Premium” theme that comes with actual tutorials on how to use and adapt it for my needs (plus they promise support, when I’ll inevitably lose my way). In last couple of days, I have made decent progress using the Microsoft Webmatric package, which includes an IIS server, and pretty fully featured WordPress that runs on top of that (see: http://ivanblagojevic.com/how-to-install-wordpress-on-windows-10-localhost/). I have installed the theme of my choice, and plugins it requires, and started the selection and conversion of content for the new framework. Microsoft, however, has decided to discontinue Webmatrix, and the current setup seems bit buggy, which makes actual content production somewhat frustrating. The server can suddenly lose reading rights to some key graphics file, for example. Or a WordPress page with long and complex code starts breaking down at some point, so that it fails to render correctly. For example, when I had reached about the half way point in creating the code and design for my publications page, the new text and graphics started appearing again from the top of the page, on top of the text that was there already!

I will probably end up setting up the home pages into another server, where I can actually get a full Apache, with mod_rewrite, MySQL and other necessary functions for implementing WordPress pages. In UTA home pages there would then be a redirect code that would show the way to the new pages. This is not optimal, since the search engines will not find my publications and content any more under the UTA.fi domain, but this is perhaps the simplest solution in getting the functionalities I want to actually run as they should. Alternatively, there are some ways to turn a WordPress site into static HTML pages, which can then be uploaded to the UTA servers. But I do not hold my breath whether all WordPress plugins and other more advanced features would work that way.

Happy Geek Holidays!

Suomen Pelimuseo, The Finnish Museum of Games

The Finnish Museum of Games (Suomen Pelimuseo) was open for the first time tonight; this event was only for the various partners who had made the museum possible, experts and makers, as well as to the important donators in the crowdfunding campaign. Pelimuseo is the first public organisation in Finland which has successfully run a crowdfunding effort to realise its goals: there were over 1100 people and organisations who took part (our UTA/SIS Game Research Lab was one).

This first look was exiting experience, and already convinced me that this museum will be a major success story. There is so much pent-up need for re-experiencing, reflecting and sharing of game culture, play histories and digital cultural heritage of the past decades that it is obvious this museum will have to face the positive problem of how to facilitate the requirements coming from its popularity. That is at least my feeling on the basis of this first evening, as a large crowd of game enthusiasts, parents with their kids, game designers, game scholars, game educators, historians, journalists, members of gaming subcultures of various kinds gathered together to celebrate and re-experience some of the formative elements from their personal pasts, as well as to meet for the first time some forgotten gems of digital, as well as analog (e.g. board game, rpg, larp) games of the past.

The Finnish Museum of Games will officially open its doors to audience in January 2017. It is located in Vapriikki museum centre, in Tampere. More at: https://suomenpelimuseo.fi/.

Using Surface Pro

Surface Pro 4, Logitech K811, M570 trackball.
Surface Pro 4, Logitech K811, M570 trackball.

Short note on what I have found to be the most useful way of using MS Surface Pro 4 in my daily workflow: firstly, I have mostly learned to ignore the dedicated “Windows 10 app” versions of services that I am using. The user experience in those, stripped down versions are generally rather bad. It is much better idea to use the full, desktop version (if available – and Surface Pro 4 is powerful enough to run the desktop one in 99 % of cases). The second option is to try using the “web app” version of the service – even those are generally much better than the “app” you might find from the Windows Store. Chrome is really helpful here, as you can save almost any web page into a Web App to the Windows desktop (go to: Settings [three dots up right], then ‘More Tools’, then ‘Add to Desktop’). The web versions are versatile and powerful these days, and you can e.g. easily enlarge elements in the web interface by simple ‘pinch zoom’ finger gestures – in contrary to the Windows apps, whose interfaces mostly do not scale at all.

I have also tried to learn my own user interface technique, which is a combination of scrolling and pinching with my fingers, precise pointing, underlining, drawing and writing with the Surface Pen, and more exact mouse work, where I currently mostly use Logitech M570 Wireless Trackball. I have never really learned to enjoy the official Type Cover, even while it is great improvement over previous generations of thin-and-light keyboard covers (there is still bit too much flex, and the shallow and imprecise key movement sometimes really irritates a touch typist). So I use a high quality external wireless keyboard, currently either a Logitech K810 or a K811, which I have several.

The downside of this system is that there is a real patchwork to move around and set up: Surface tablet, Pen, trackball mouse, external keyboard, plus of course the power brick. When contrasted to a regular laptop, the benefits are in flexibility: in tablet mode, I can go some time without any other items, or just work with the Surface and the Surface Pen (e.g. when marking drafts and grading student work). But when writing and productivity tasks take priority, then a regular laptop would indeed make things a bit simpler. Maybe the next version of Surface Book might bring these things together? Currently there are some nice compromise efforts (e.g. Lenovo Yoga 900S), but there are multiple compromises in e.g. processing power, storage, pen integration and keyboard quality that this kind of “convertible ultrabooks” take, as contrasted to having separate devices that are all excellent in what they do.

Thus, my current patchwork seems to work best, for me, at least.

Apple TV, 4th generation

Apple has been developing their television offerings in multiple fronts: in one sense, much television content and viewers have already moved into Apple (and Google) platforms, as online video and streaming media keeps on growing in popularity. According to one market research report, in 18-24 age group (in America), between 2011 and 2016, traditional television viewing has dropped by almost 40 %. At the same time, subscriptions to streaming video services (like Netflix) are growing. Particularly among the young people, some reports already suggest that they are spending more time watching streaming video as contrasted to watching live television programs. Just in the period from 2012 to 2014, mobile video views increased by 400 %.

Still, the television set remains as the centrepiece of most Western living rooms. Apple TV is designed to adapt games, music, photos and movies from the Apple ecosystem to the big screen. After some problems with the old, second generation Apple TV, I got today the new, 4th generation Apple TV. It has more powerful processor, more memory, a new remote control that has a small touch surface, and runs a new version of tvOS. The most important aspect regarding expansions into new services is the ability to download and install apps and games from thousands that are available in the App Store for tvOS.

After some quick testing, I think that I will prefer using the Remote app in my iPhone 6 Plus, rather than navigating with the small physical remote, which feels a bit finicky. Also, for games the dedicated video game controller (Steelseries Nimbus) would definitely provide a better sense of control. The Nimbus should also play nice with iPhone and iPad games, in addition to Apple TV ones.

Setup of the system was simple enough, and was most easily handled via another Apple device – iCloud was utilized to access Wi-Fi and other registered home settings automatically. Apart from the bit tricky touch controls, the user experience is excellent. Even the default screensavers of the new system are this time high-definition video clips, which are great to behold in themselves. This is not a 4k system, though, so if you have already upgraded the living room television into 4k version, the new Apple TV does not support that. Ours is still a Full HD Sony Bravia, so no problem for us. Compared to some other competing streaming media boxes (like Roku 4, Amazon Fire TV, Nvidia Shield Android TV), the feature set of Apple TV in comparison to its price might seem a bit lacklustre. The entire Apple ecosystem has its own benefits (as well as downsides) though.