Tietokone, henk.koht. (On personal computers)

lenovo-x1-yoga-feature-3
Yoga X1 (photo © by Lenovo)

[Note in Finnish about the use and evolution of personal computers] Henkilökohtaiset tietokoneet ovat verrattain nuori ilmiö, ja ajatus yhden ihmisen käyttöön suunnitellusta ja hankitusta tietokoneesta olisi ollut vielä 1950- ja 60-luvuilla lähes käsittämätön. Tietotekniikan hinta on kuitenkin alentunut, ja samalla ajatus tietokoneesta on ihmiskeskeistynyt. Kalliit tieteelliset ja taloushallinnon laskimet ovat mukautuneet ja mukautettu ihmisten mitä moninaisimpien tarpeiden palvelukseen. Tietokone tallentaa ja arkistoi tekstiä ja dataa, hallitsee digitaalisia kalentereita, mutta myös taipuu tuottamaan ja toistamaan musiikkia, kuvia ja mallintamaan vuorovaikutteisia virtuaalisia tiloja. Yhdistyneenä tietoverkkoihin, tietokoneet ovat monikanavaisia ja monimuotoisia viestimiä, itseilmaisun ja sosiaalisen järjestäytymisen välineitä, arkisen elämän, viihteen ja taiteen näyttämöitä.

Apple_I_Computer
Apple I (photo by By Ed Uthman – originally posted to Flickr as Apple I Computer, CC BY-SA 2.0)

Kun 80-luvulla aloittelin silloisten kotitietokoneiden parissa tietokoneharrastusta, mahdollisuudet olivat avoinna tietotekniikan kehityksen osalta moneen suuntaan. Erilaisia kokeiluja, tuotekategorioita ja digitaalisten sisältöjen lajityyppejä kehiteltiin aktiivisesti. 1990- ja 2000-lukujen aikana tuntui ajoittain siltä, että merkittävät innovaatiot olivat jo takanapäin, ja mielenkiinto rajoittui lähinnä siihen, milloin 286:n jälkeen tulee 386 ja 486, ja mikä Windows 3.1:sta seuraavan käyttöjärjestelmäversion nimeksi tulee.

Mobiililaitteet, ympäristöön sulautuva ja kaikkialla läsnäoleva tietotekniikka on muuttanut tätä perustilannetta niin, että nyt 2010-luvun lopulla tieto- ja viestintätekninen tulevaisuus vaikuttaa jälleen kiehtovalta. Samalla globaalit ongelmat ovat kuitenkin myös nousseet sellaiseen mittaan ja tietoisuuteen, että tietotekniikka itsessään vaikuttaa jossain määrin triviaalilta ja marginaaliseltakin aihepiiriltä. Sosiaalisen median kautta tapahtuva yhteiskunnallisen vastakkainasettelun kasvu ja julkisen keskustelun kriisi kuitenkin osaltaan todistavat myös siitä, kuinka merkittävällä tavalla viestinnän ja vuorovaikutuksen järjestämisen tekniikoillamme on syvällistä vaikutusta arkielämän ja yhteiskunnan kehitykseen.

OLPC: Kannettava tietokone jokaiselle lapselle -järjestön esituotantomalli (photo by “Fuse-Project”; OLPC-Wiki: “Walter”)

Koneiden kanssa keskustelu on myös vuoropuhelua oman, teknologisesti sävyttyneen ja rakentuneen minuutemme kanssa. Mikään laite mitä käytämme tänään, ei ole tietääkseni saapunut ulkoavaruudesta keskuuteemme, vaan kyse on ihmisenä olemisen laajennuksista, joita olemme itse kehitelleet ja joihin olemme syystä tai toisesta ripustautuneet. Kierros kodinkonemyymälässä tai autokaupassa jättää itselleni usein saman, hieman kummastuneen ja kunnioittavan tunnelman kuin esimerkiksi käynti kansatieteellisessä museossa, loputtoman monimuotoisesti kirjailtujen päähineiden tai toisistaan eri tavoin eroavien rukinlapojen keskellä. Ecce homo. Totuus löytyy uusimmasta automaattivaihteistosta.

Tänä vuonna ihmisillä jotka uhraavat aikaansa ja vaivojaan henkilökohtaisten tietokoneiden kehittämiseen, vaikuttaa olevan käsillä useita perustavia erimielisyyksiä ja vaihtoehtoisia kehityssuuntia sille, mitä tietokoneen tulisi meille olla ja merkitä. Osin kyse on henkilökohtaisen tietokoneen jäämisestä kehityksen sivuraiteelle: tietokoneiden pohdiskelua paljon suurempi osa energiastamme menee siihen kun yritämme taivuttaa käyttäytymistämme sellaiseen muotoon että Facebookin, Googlen tai Applen kaltaisten yritysten palveluihinsa kehittämät algoritmit paljastaisivat meille maailmasta ne kasvot joista olemme kiinnostuneita, ja samalla kuvastaisivat meitä itseämme toisille ihmisille siten kuin meistä hyvältä tuntuu. Tai siihen kun valitsemme uutta älypuhelinmallia ja siihen päivittäisen elämän kannalta olennaista valikoimaa mobiilisovelluksia.

Osa kehittäjistä pyrkii sekoittamaan tietokoneen ja mobiililaitteen välistä rajaa: hybridilaitteet kukoistavat. Osa pyrkii pitämään esimerkiksi kosketusnäyttöihin, hahmontunnistukseen ja puheohjaukseen liittyvät kehityskulut poissa henkilökohtaisten tietokoneiden rajoja ja olemusta hämärtämästä. Osa yrittää tehdä tietokoneesta mahdollisimman ohuen ja kevyesti kaikkialle mukana kulkevan, vaivattomasti auki sujahtavan ja päiväkausia yhdellä latauksella toimivan. Toisille henkilökohtainen tietokone on vain tietynlainen pääte pilvipalveluissa raksuttaviin toiminnallisuuksiin ja dataan – tietokone voi kulkea taskussa, ja sen käyttöliittymä korvassa. Yhdelle kehittäjäryhmälle puolestaan henkilökohtaisen tietokoneen tehokkuus on kaikki kaikessa, ja tavoitteena on pakata virtuaalitodellisuuden edellyttämää suorituskykyä myös kannettavan tietokoneen kehysten sisään, ja varustaa se liitännällä silmikkonäyttöön. Suuri joukko kehittäjiä ja valmistajia pyrkii tuomaan henkilökohtaisen tietokoneen hintaa niin alas, että se olisi kilpailukykyinen jopa edullisempien älypuhelintenkin kanssa, vaikka silläkin riskillä että pitkälle tingitty laite ei enää selviäisi vähääkään haastavammista tehtävistä tökkimättä. Toisiin pyrkimyksiin liittyy muotoilu, missä kestävyys ja käytännöllisyys ovat keskeisintä, toisissa puolestaan henkilökohtaista tietokonetta pyritään kehittämään paitsi elektroniikan, myös värien, viimeistelyn ja hienomekaanisen insinöörityön alueella niin sofistikoituneeksi ja yksilölliseksi kokonaisuudeksi kuin mahdollista.

Leonardos-Laptop
Ben Shneiderman, Leonardo’s Laptop (2002) – sikäli kun tiedän, ei ole juurikaan tehty “cultural laptop studies”-tutkimusta sillä kriittis-analyyttisellä tutkimusotteella kuin Paul du Gay ym. “Story of Sony Walkman” -kirjassaan (1996)  – Schneiderman keskittyy ‘universal usability’-teemaan.

Hyötyrationaalinen tarve on vain yksi ulottuvuus ihmisen suhteessa teknologiaansa. Tosin, jos omat tähänhetkiset tarpeeni jos ottaa esimerkiksi, ollaan näissäkin nopeasti yhteensovittamattomien ristiriitojen viidakossa. Pitkät työpäivät, pienet näytöt, pieni teksti ja helposti väsyvät silmät ovat yhdistelmä, mihin parhaiten vastaisi laite, missä näyttö on vähintään 40-50-tuumainen, ja sitä katsottaisiin ainakin puolentoista, parin metrin etäisyydeltä. Toisaalta liikkuvassa työssä mukana kannettavan laitteen olisi tärkeää olla mahdollisimman kompakti, kevyt ja toisaalta siinä pitäisi olla akku jonka varassa kymmentuntinenkin työrupeama sujuu tarvittaessa ilman yhteyttä seinäpistokkeeseen. Niin kauan kuin nämä laitteet eivät osaa vielä lukea ajatuksia, mahdollisimman monipuoliset mahdollisuudet itseilmaisuun ja vuorovaikutukseen erilaisten sisältöjen luomisessa olisivat tärkeitä: mahdollisuus paitsi kirjoittaa ergonomialtaan korkealuokkaisella mekaanisella näppäimistöllä (siksikin koska sanelu ei vielä täysin luotettavasti toimi), piirtää ja värittää, maalata ja valokuvata, myös tallentaa hyvälaatuista videota ja ääntä suoraan laitteesta, esimerkiksi videoitujen luentojen ja neuvottelujen tarpeisiin. Pelien, virtuaalimaailmojen, multimedian, analyysiohjelmistojen ja erilaisten kehitystyökalujen parissa tehtävä työ puolestaan edellyttäisi laskentatehoa, muistia ja korkearesoluutioisia näyttötiloja, jotka ovat ristiriidassa vaikkapa keveyden ja pitkän akunkeston kanssa. Henkilökohtainen tietokone on siis kameleonttimaisena, digiaikakauden “kaiken teknologian” leikkauspisteenä ja pullonkaulana sikäli epäkiitollisessa asemassa, että oli se mitä tahansa, se aina sulkee pois jotain muuta, mitä henkilökohtainen tietokone myös mielellään saisi olla – ainakin joskus, jonakin päivänä ja hetkenä.

Vaikka mainostajat mielellään korostavat pyrkimystä täydellisyyteen ja kaupustelemiensa tuotteiden tinkimättömyyttä mahdollisimman monella osa-alueella, niin kehittäjät kuin useimmat käyttäjät ymmärtävät että henkilökohtainen tietokone on aina jossain määrin epätyydyttävä kompromissi. Sitä leimaa puute ja vajavaisuus – jotain joka usein paljastuu kaikkein kiusallisimmalla hetkellä, kun akku loppuu, teho osoittautuu riittämättömäksi, tai kun riittämättömät ohjauslaitteet ja näytön ominaisuudet tuskastuttavat jännetuppitulehduksen ja päänsäryn piinaamaa käyttäjää. Jotkut yrittävät luopua tietokoneista kokonaan, käyttää jotain muuta tekniikkaa, tai ottaa etäisyyttä kaikkeen tietotekniikkaan. Totuus kuitenkin on, että olemme edelleen lähes jokaisena päivänä myös henkilöitä, joita meidän jokapäiväinen henkilökohtainen tietokoneemme määrittää, rajoittaa, kiusaa ja ajoittain myös palkitsee. Tietokoneen monet mahdollisuudet tuovat esiin omat rajoituksemme – katsot tietokonetta, ja tietokoneestasi katsoo takaisin sinä itse.

Porsche-Design-Book-One
Book One (photo © by Porsche Design)

Using Surface Pro

Surface Pro 4, Logitech K811, M570 trackball.
Surface Pro 4, Logitech K811, M570 trackball.

Short note on what I have found to be the most useful way of using MS Surface Pro 4 in my daily workflow: firstly, I have mostly learned to ignore the dedicated “Windows 10 app” versions of services that I am using. The user experience in those, stripped down versions are generally rather bad. It is much better idea to use the full, desktop version (if available – and Surface Pro 4 is powerful enough to run the desktop one in 99 % of cases). The second option is to try using the “web app” version of the service – even those are generally much better than the “app” you might find from the Windows Store. Chrome is really helpful here, as you can save almost any web page into a Web App to the Windows desktop (go to: Settings [three dots up right], then ‘More Tools’, then ‘Add to Desktop’). The web versions are versatile and powerful these days, and you can e.g. easily enlarge elements in the web interface by simple ‘pinch zoom’ finger gestures – in contrary to the Windows apps, whose interfaces mostly do not scale at all.

I have also tried to learn my own user interface technique, which is a combination of scrolling and pinching with my fingers, precise pointing, underlining, drawing and writing with the Surface Pen, and more exact mouse work, where I currently mostly use Logitech M570 Wireless Trackball. I have never really learned to enjoy the official Type Cover, even while it is great improvement over previous generations of thin-and-light keyboard covers (there is still bit too much flex, and the shallow and imprecise key movement sometimes really irritates a touch typist). So I use a high quality external wireless keyboard, currently either a Logitech K810 or a K811, which I have several.

The downside of this system is that there is a real patchwork to move around and set up: Surface tablet, Pen, trackball mouse, external keyboard, plus of course the power brick. When contrasted to a regular laptop, the benefits are in flexibility: in tablet mode, I can go some time without any other items, or just work with the Surface and the Surface Pen (e.g. when marking drafts and grading student work). But when writing and productivity tasks take priority, then a regular laptop would indeed make things a bit simpler. Maybe the next version of Surface Book might bring these things together? Currently there are some nice compromise efforts (e.g. Lenovo Yoga 900S), but there are multiple compromises in e.g. processing power, storage, pen integration and keyboard quality that this kind of “convertible ultrabooks” take, as contrasted to having separate devices that are all excellent in what they do.

Thus, my current patchwork seems to work best, for me, at least.

Tablets as productivity devices

Logitech Ultrathin Keyboard for iPad Air
Logitech Ultrathin Keyboard for iPad Air
Professionally, I have a sort of on-off relationship with tablets (iPads, Android tablets, mainly, but I count also touch-screen small-size factor Windows 2-in-1’s in this category). As small and light, tablets are a natural solution when you have piles of papers and books in your bag, and want to travel light. There are so many things that every now and then I try to make and do with a tablet – only to clash again against some of the limitations of them: the inability to edit some particular file quickly in the native format, inability to simply copy and paste data between documents that are open in different applications, limitations of multitasking. Inability to quickly start that PC game that you are writing about, or re-run that SPSS analysis we urgently need for that paper we are working on.

But when you know what those limitations are, tablets are just great for those remaining 80 % or so of the stuff that we do in mobile office slash research sort of work. And there are actually features of tablets that may make them even stronger as productivity oriented devices than personal computers or fully powered laptops can be. There is the small, elite class of thin, light and very powerful laptop computers with touch screens (running Windows 10) which probably can be configured to be “best of both worlds”, but otherwise – a tablet with high dpi screen, fast enough processor (for those mobile-optimized apps) and excellent battery life simply flies above using a crappy, under-powered and heavy laptop or office PC from the last decade. The user experience is just so much better: everything reacts immediately, looks beautiful, runs for hours, and behaves gracefully. Particularly in iOS / Apple ecosystem this is true (Android can be a bit more bumpy ride), as the careful quality control and fierce competition in the iOS app space takes care that only those applications that are designed with the near-perfect balance of functionality and aesthetics get into the prime limelight. Compare that to the typical messy interfaces and menu jungles of traditional computer productivity software, and you’ll see what I mean.

The primary challenge of tablets for me is the text entry. I can happily surf, read, game, and watch video content of various kinds in a tablet, but when it comes to making those fast notes in a meeting where you need to have two or three background documents open at the same time, copy text or images from them, plus some links or other materials from the Internet, the limitations of tablets do tend to surface. (Accidentally, Surface 4 Pro or Surface Book by Microsoft would be solutions that I’d love to test some of these days – just in case someone from MS sales department happens to read this blog…) But there are ways to go around some of these limitations, using a combination of cloud services running in browser windows and dedicated apps and quickly rotating between them, so that the mobile operating system does not kill them and lose the important data view in the background. Also, having a full keyboard connected with the tablet device is a good solution for that day of work with a tablet. iPad Air with a premium wireless keyboard like Logitech K811 is shoulders above the situation where one is forced to slowly tap in individual letters with the standard virtual keyboard of a mobile device. (I am a touch-typist, which may explain my perspective here.)

In the future, it is increasingly likely that the differences between personal computers and mobile devices continues to erode and vanish. The high standards of ease of use, and user experience more generally, set by mobile device already influence the ways in which also computer software is being (re-)designed. The challenges waiting there are not trivial, though: when a powerful, professional tool is suddenly reduced into a “toy version” of itself, in the name of usability, the power users will cry foul. There are probably few lessons in the area of game (interface) design that can inform also the design of utility software, as the different “difficulty levels” or novice/standard/expert modes are being fine-tuned, or the lessons from tutorials of various kinds, and adaptive challenge levels or information density is being balanced.